Ruotsin ydinongelmat kiristävät sähkömarkkinoita

Oskarshamnin ydinvoimala Kaakkois-Ruotsissa joutui aikaisin torstaiaamuna pysäyttämään kaksi kolmesta reaktoristaan.

Pysähdys sähköntuotannossa heijastui heti epävarmuutena Pohjoismaiden sähkömarkkinoilla.

Pohjoismaisessa sähköpörssissä Nord Poolissa perjantain spot-hinta nousi torstaista 34 senttiä 59,37 euroon. Viikon aikana spot-hinnat nousivat vajaat viisi euroa. Tammi-helmikuun sähköjohdannaisen hinnassa vaje ydinvoiman tuotannossa näkyy vielä selvemmin.

Tammi-helmikuun sähköjohdannainen maksaa jo 69 euroa megawattitunnilta, eikä nousu 70 euroon ole Energiameklareiden toimitusjohtajan Esko Kytömäen mukaan enää kaukana.

Heinäkuun puolivälissä sähköjohdannaisen hinta oli vielä noin 60 euroa.

Spot-hinnan nousu jäi selvästi markkinoiden odotuksia alhaisemmaksi. Kytömäen mukaan spot-hinnan odotettiin kohoavan yli 60 euroon.

- Spot-hinnan odotettua vähäisempää nousua selittää se, että Saksasta saadaan tuotua sähköä tilannetta paikkaamaan. Mitä pidempään Oskarshamnin ydinvoimalayksiköt ovat poissa tuotannosta, sitä enemmän kulutetaan vesivarantoja. Ongelma ja hinnannousu siirtyvät talvelle, sillä vesivarojen kuluttaminen jo nyt syö talven tuotantomahdollisuuksia.

Kuivan kesän vuoksi vesitilanne Pohjolassa on jo entuudestaan huono. Hydrologinen tase, joka mittaa vesivarastojen sekä maastossa olevan veden ja lumen määrää, on painunut noin 30 terawattituntia miinukselle normaalista tasosta.

Sähkön hinnassa on nousupaineita jo syksyllä, jos sadetta ei rupea kuulumaan.

- Jos runsaammat sateet tulevat myöhään syksyllä ja lumena, helpottaa se vasta kevään tilannetta. Hintapuolen helpottuminen vaatii runsaita sateita syksyllä.

Kytömäen mukaan Saksasta pystytään tuomaan Pohjolaan sähköä 2 000 megawatin teholla. Se vastaa kolmen nyt Ruotsissa kiinni olevan ydinvoimalayksikön aiheuttamaa vajetta. Oskarshamnin kahden reaktorin lisäksi kiinni on myös Tukholman pohjoispuolella sijaitsevan Forsmarkin ydinvoimalan ykkösreaktori. Se sammutti itsensä viime viikolla ylläpitojärjestelmässä olleen häiriön vuoksi.

Sähköstä ei tule pulaa kuivan kelin jatkumisesta ja ydinvoimatuotannon vajeesta huolimatta, Kytömäki uskoo.

- Tilanteita, joissa sähkönkulutusta joudutaan rajoittamaan saattaa tulla talvella ääritilanteissa kovilla pakkasilla. Sää eli ennen kaikkea mahdolliset loppukesän ja syksyn sateet vaikuttavat tilanteen kehittymiseen.

- Jos sähkön hinta nousee tarpeeksi korkealle, sähkönkulutusta saatetaan vähentää vapaaehtoisesti. Esimerkiksi Norjassa isot sähkönkäyttäjät kuten alumiinitehtaat ovat joskus laittaneet tuotannon tauolle.

Oskarshamnin ydinvoimalan avautumiseen saattaa kulua muutamia viikkoja tai kuukausia, arvioi toimistopäällikkö Juhani Hyvärinen voimalaitostekniikan osastolta Säteilyturvakeskuksesta.

- Oma aikansa menee, kun selvitellään miten vika korjataan ja mitä osia tarvitaan. Laitteiden saamisessa kestää viikkoja. Kun Ruotsissa oli edellisen kerran ydinvoimala poissa käytöstä, kesti sen käynnistäminen puoli vuotta. Kun katsoo sähkön hintaa, on varmaan kiusaus keksiä nopea ja luova tapa korjata vika.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    2. 2

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    3. 3

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    4. 4

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    5. 5

      Ford pelasi uhkapeliä Venäjän markkinalla, ja se alkoi kannattaa

    6. 6

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    7. 7

      Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät

    8. 8

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    9. 9

      Kommentti: Pitkäaikaistyöttömyys laskee, Sipilä väitti – tilastoharhan takaa paljastuu karu totuus

    10. 10

      Sunnuntaisuomalainen: Pimeä passikauppa näkyy Suomessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    2. 2

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    3. 3

      Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät

    4. 4

      Sunnuntaisuomalainen: Pimeä passikauppa näkyy Suomessa

    5. 5

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    6. 6

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    7. 7

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    8. 8

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    9. 9

      Merkel kuittaili Trumpille iPhoneista ja saksalaisautoista

    10. 10

      Ford pelasi uhkapeliä Venäjän markkinalla, ja se alkoi kannattaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      ”Kesämökkejä alkaa olla riesaksi asti” – FK ei halua, että omaisuutta pantataan perinnöksi

    6. 6

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    7. 7

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    8. 8

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    9. 9

      Kuin bensaa ostaisi: Forssassa aloittaa myyjätön kauppa

    10. 10

      Sähköyhtiö kuivasi järven – jopa kaksi miljoonaa kalaa kuoli

    11. Näytä lisää