Valikko

Lenovo pinnisti voitolle

Maailman kolmanneksi suurimman tietokonevalmistajan kiinalaisen Lenovo Groupin tulos ennen veroja ponkaisi yhtiön tilikauden ensimmäisellä neljänneksellä takaisin voitolle edellisen neljänneksen selvästä tappiosta. Vuoden takaiseen verrattuna tulos kuitenkin romahti.


Lenovon liikevaihto kasvoi vuoden takaiseen verrattuna 38 prosenttia 3,5 miljardiin dollariin. Tulos ennen veroja oli 15 miljoonaa dollaria, kun se oli vuotta aiemmin 66 miljoonaa.

Lenovo kertoo voitolle pääsemisen olleen Kiinan- ja Intian-myynnin vahvuuden ansiota. Edellisen vuosineljänneksen tulos oli 116 miljoonaa dollaria pakkasella - osittain yhtiön viime vuonna ostaman IBM:n pc-yksikön tuomien kustannusten ja uudelleenjärjestelykulujen johdosta.

- Tavoitteemme on päästä uudelleenjärjestelyjen tuloksena vakaampaan voitollisuuteen myöhemmin tänä vuonna, kertoi Lenovon hallituksen puheenjohtaja Mary Ma uutistoimisto AP:n mukaan.

Ylimpään johtajistoon kuuluva William J. Amelio puolestaan kertoi, että yhtiöllä on vielä paljon tehtävää, jotta siitä muovautuisi sellainen maailmanlaajuinen muiden it-jättien haastaja, jollaiseksi se pyrkii. Tähän yhtiö pyrkii leikkaamalla edelleen kustannuksiaan, parantamalla tekniikkaa ja virtaviivaistamalla jakeluketjua.

IBM:n pc-yksikön ostosta johtuvat uudelleenjärjestelyt saattavat Amelion mukaan edelleen puraista yhtiön tulosta. Kuluja lienee kuitenkin tulossa enää kymmenisen miljoonaa dollaria.

Yhtiö aikoo keskittyä erityisesti kehittyviin markkinoihin ja yrittää muutenkin laajentaa bisnestään Kiinan ulkopuolella.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    2. 2

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    3. 3

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    4. 4

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    5. 5

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    6. 6

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    7. 7

      Toimeentulotuki siirtyy Kelalle – hälveneekö häpeä?

    8. 8

      Pankin vaihtaminen helpottuu: pankki ilmoittaa uudet tiedot puolestasi

    9. 9

      Piilotteli miljoonia ja vaati rangaistuksia veronkierrosta – Ranskan entinen budjettiministeri vankilaan

    10. 10

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    2. 2

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    3. 3

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    4. 4

      Apple osti kaikessa hiljaisuudessa suomalaisyrityksen

    5. 5

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    6. 6

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      Betoniala: Hauraaksi jäänyt betoni jakautuu kahteen ryhmään

    9. 9

      Asuntolainoihin ajetaan uutta rajoitusta – tienaisitko tarpeeksi?

    10. 10

      3 956 €/kk, 3 826 €/kk... – näissä ammateissa on lyhyt koulutus ja töitä tarjolla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    9. 9

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    10. 10

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    11. Näytä lisää