Valikko

Asuntomessut kaipaavat uutta kaupunkikonseptia

Espoon Asuntomessut kääntyvät tällä viikolla loppusuoralle. Noin 200 000 tuntumaan asetettu kävijätavoite edellyttäisi todellista ryntäystä. Järjestäjien mukaan suurissa kaupungeissa mm. aukioloaikoja pitää miettiä uudestaan.

- Jo viime vuonna Oulussa havaittiin, että väki lähtee liikkeelle vasta myöhemmin iltapäivällä. Espoossa on nähty sama ilmiö, joten tästä pitää ottaa jatkossa opiksi, tunnustaa projektipäällikkö Seppo Kallio.

Espoossa onkin kokeiltu messuporttien pitämistä auki klo 20:een saakka. Tuloksena oli heti vilkkain yli 7000 kävijän päivä.

- Suurissa kaupungeissa messuille tullaan vapaa- tai työpäivän päätteeksi. Lisäksi tarjolla on paljon muutakin huvitusta. Maakunnissa messut on joko mökkimatkan varrella oleva käyntikohde tai koko päivän kestävä retki. Tämä on tulevaisuudessa muistettava, sanoo Kallio.

Samalla hän muistuttaa, että Espoon ja Oulun kävijämääriä kannattaa verrata esimerkiksi Heinolan ja Ylöjärven messuihin juuri tämä kävijäprofiilin ero huomioiden.

-Heinolassa kävijöitä oli 190 000 ja Espoossa ylletään samoille lukemille. Se ei ole missään nimessä huono tulos.

Vertailu Tuusulan vuosituhannen vaihteen yli 250 000 kävijään vuosituhannen ei Kallion mukaan ole edes relevanttia, sillä tuolloin asuntokauppa lähti pitkän tahmean kauden jälkeen vasta kunnolla liikkeelle.

Ensi kesänä asuntomessut järjestetään Hämeenlinnassa, sen jälkeen Vaasassa ja kolmen vuoden päästä Valkeakoskella.

Oulussa kävijöitä oli viime kesänä runsaat 121 000. Espoossa rikottiin tänään 125 000 messuvieraan raja.

Pessimistit ovat ehtineet jo arvella, ettei asuntomessuja nähdä ruuhka-Suomessa tämän kesän jälkeen enää lainkaan. Kallion mukaan näille peloille ei ole perusteita.

- Kävijämäärät ovat vain yksi mittari. Tärkeämpää on näytteilleasettajien ja kävijöiden palaute. Siltä osin Espoo on saanut kosolti kehuja, Kallio vakuuttaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yle: Kodin1-nimen ostaja selvisi – aikoo kilpailla hinnoilla

    2. 2

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    3. 3

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    4. 4

      Nobel-voittaja Hart: Trumpin talouspolitiikka uhka USA:n ja maailman taloudelle

    5. 5

      Nobel-voittaja Holmström: Luulen, että jatkossa olen varovaisempi lausunnoissani

    6. 6

      Tärkeän lääkkeen hinta 23-kertaistui – yhtiölle sakot nimikikkailusta

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    9. 9

      Italia hyväksyi budjetin, Renzi eroaa tänään: ”Kauan eläköön Italia”

    10. 10

      Postiväki pelkää: Jopa tuhansia työpaikkoja häviää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    4. 4

      Yle: Kodin1-nimen ostaja selvisi – aikoo kilpailla hinnoilla

    5. 5

      Jättikauppa: Konecranes myy nosturiyhtiön

    6. 6

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    7. 7

      Tärkeän lääkkeen hinta 23-kertaistui – yhtiölle sakot nimikikkailusta

    8. 8

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    9. 9

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    10. 10

      Tuloerojen kuilu: Rikkaimmat +70 % – köyhimmät +30 %

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    8. 8

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    11. Näytä lisää