Itella Suomi ja Elma yhteen

Suomen Posti -konsernin informaatiologistiikan tytäryritykset Itella Suomi ja Elma Electronic Trading yhdistyvät. Toiminta uuden organisaation mukaisesti aloitettiin syyskuun alussa, mutta juridisesti yritykset sulautuvat vuodenvaihteessa.
Uusi yritys on osa kahdeksassa Pohjois-Euroopan maassa toimivaa Itella-ryhmää. Sen liikevaihto on 115 miljoonaa euroa ja henkilöstömäärä noin yhdeksänsataa. Yritys on sähköisen viestinvälityksen, verkkolaskutuksen, tulostustoiminnan, dokumenttien hallinnan ja markkinoinnin osaaja.

Yhdistymällä yhtiö pyrkii tarjoamaan entistä saumattomamman kokonaisuuden yritysten laskutukseen ja asiakassuhteiden hoitoon sekä luomaan tehokkuutta yritysten asiakaspalveluprosesseihin.

Kuluttajalle ratkaisut näkyvät esimerkiksi siinä, että kuluttaja voi itse valita, miten ja missä muodossa vastaanottaa laskujaan - paperimuodossa postilaatikkoonsa vai sähköisesti verkkopankkiin tai Netpostiin.

Itella Suomen toimitusjohtaja Vuokko Skyttä toimii myös Elman toimitusjohtajana. Elmaa aiemmin vetänyt Jari Annala siirtyy Suomen Postin Informaatiologistiikan liiketoimintaryhmän kehitysjohtajaksi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    2. 2

      Näin sijoittaa kuopiolainen, helsinkiläinen ja oululainen – katso, onko salkkusi kuin naapurilla

    3. 3

      Verottaja töppäsi – liikkeellä aiheettomia karhukirjeitä

    4. 4

      Uusi ennätys: 37 936 lopettanutta yritystä

    5. 5

      Sähkön säästämistä varten tehtiin ”peli” – 80 % vähensi kulutusta

    6. 6

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    7. 7

      Kelan käsittelyajat rikkovat lakia – ”Hyvin kriittisiä tilanteita näillä perheillä”

    8. 8

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    9. 9

      8 kk Brexit-äänestyksestä: talous huolettaa brittejä enemmän kuin maahanmuutto

    10. 10

      Go! Aviation asetettiin konkurssiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    2. 2

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    3. 3

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    4. 4

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    5. 5

      Kelan käsittelyajat rikkovat lakia – ”Hyvin kriittisiä tilanteita näillä perheillä”

    6. 6

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    7. 7

      Uusi ennätys: 37 936 lopettanutta yritystä

    8. 8

      Le Penin suosio kasvoi Ranskassa – markkinat säpsähtivät

    9. 9

      Eläkettä voi nyt nostaa jo ennen eläkeikää – katso laskelmat, kannattaako se vai ei

    10. 10

      Näin sijoittaa kuopiolainen, helsinkiläinen ja oululainen – katso, onko salkkusi kuin naapurilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    10. 10

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    11. Näytä lisää