OP-ryhmä ulkoistaa kansainvälisen maksuliikenteen

OP-ryhmä aloittaa yhteistyön saksalaisen palvelutoimittajan kanssa ulkomaisten maksujen välityksen käsittelyssä. Muutos liittyy yhtenäisen europpalaisen maksuliikealueen SEPAn asettamiin muutoksiin, jotka tulevat voimaan vaiheittain vuoden 2008 alusta.

- Paine yhteiseurooppalaisten ratkaisujen hakemiseen kasvaa, sillä SEPAn myötä pankkien täytyy tuottaa maksuliikepalvelut entistä edullisemmin. Direktiivit määrittelevät, että kunkin SEPA-alueella toimivan pankin on tarjottava maksuliikepalvelut samaan hintaan ja samalla toimitusajalla koko eurooppalaisella maksualueella, kertoo pankinjohtaja Anne-Mari Tyrkkö Osuuspankkikeskuksesta.

Maksuliikealueen uudistus koskee tilisiirtoja, suoraveloitusta ja kortteja. Kansallisten pankkikorttien kelpoisuus lakkaa vuoden 2010 loppuun mennessä.

- Eurooppaan on syntymässä eräänlaisia maksutehtaita, jotka tuottavat maksujen käsittelypalvelut lukuisille eurooppalaisille pankeille, Tyrkkö jatkaa.

OP-ryhmän kumppanina on Transaktionsinstitut, jonka omistaa pääosin saksalainen DZ Bank sekä vähemmistöomistajana KBC-pankki. Transaktionsinstitut käsittelee vuosittain 3 miljardia maksutapahtumaa, mikä vastaa viittä prosenttia euroalueen maksuliikkeestä.

Järjestelyllä ei ole OP-ryhmässä henkilöstövaikutuksia. OP-ryhmä on ensimmäinen suomalainen pankki, joka on tehnyt sopimuksen maksuliikepalveluiden tuottamisesta ulkomaisen palveluntuottajan kanssa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    2. 2

      Mitä ihmettä? Yritysten ei pitänyt haastatella työttömiä, mutta haastattelijoita palkataan jo

    3. 3

      Näin sijoittaa kuopiolainen, helsinkiläinen ja oululainen – katso, onko salkkusi kuin naapurilla

    4. 4

      Verottaja töppäsi – liikkeellä aiheettomia karhukirjeitä

    5. 5

      Uusi ennätys: 37 936 lopettanutta yritystä

    6. 6

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    7. 7

      Eniten kasvua polttoaineista – Tulli keräsi veroja ja maksuja lähes 11 miljardia

    8. 8

      Sähkön säästämistä varten tehtiin ”peli” – 80 % vähensi kulutusta

    9. 9

      Työpaikoilla heräsi huoli: Saako pöydällä pitää Trump-nukkea?

    10. 10

      Eläkettä voi nyt nostaa jo ennen eläkeikää – katso laskelmat, kannattaako se vai ei

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    2. 2

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    3. 3

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    4. 4

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    5. 5

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    6. 6

      Kelan käsittelyajat rikkovat lakia – ”Hyvin kriittisiä tilanteita näillä perheillä”

    7. 7

      Näin sijoittaa kuopiolainen, helsinkiläinen ja oululainen – katso, onko salkkusi kuin naapurilla

    8. 8

      Uusi ennätys: 37 936 lopettanutta yritystä

    9. 9

      Le Penin suosio kasvoi Ranskassa – markkinat säpsähtivät

    10. 10

      Eläkettä voi nyt nostaa jo ennen eläkeikää – katso laskelmat, kannattaako se vai ei

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    10. 10

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    11. Näytä lisää