Teknologiakanavia Suomen ja Korean välille

Innovaatioiden synnyttämiseen ja kehittämiseen Oulun seudulla haetaan osaltaan lisää vauhtia yhteistyöstä Etelä-Korean kanssa.


Oulun alueen teknologiayritysten kasvun, kehityksen ja kilpailukyvyn edistämiseen keskittynyt Oulu Innovation Oy on sopinut eteläkorealaisen kehitysorganisaation Kotefin (Korea Industrial Foundation) kanssa yhteistyöstä, joka pitää sisällään muun muassa tutkimusta, teknologiaa ja kaupallisia mahdollisuuksia koskevien tietojen vaihtoa sekä yhteisten tapahtumien järjestämistä.

Kotef toteuttaa Etelä-Koreassa varsin samanlaista tehtävää kuin Oulu Innovation omalla alueellaan. Kotefin keskeisiin tehtäviin kuuluu Etelä-Korean kansallisen innovaatiojärjestelmän parantaminen, teollisen ja teknologisen yhteistyön vahvistaminen, verkostojen rakentaminen sekä uuden teknologian kaupallistamisen tehostaminen.

Oulu Innovationin toimitusjohtajan Jukka Klemettilän mukaan nyt solmittu sopimus luo pohjaa oululaisten yhteistyölle merkittävän kansainvälisen teknologiakeskittymän kanssa.

- Se avaa kanavia molempiin suuntiin, oululaisille Etelä-Koreaan ja sikäläisille taas Ouluun ja Suomeen yleensäkin. Molempien maiden yritysten mahdollisuudet löytää asiakkaita, alihankkijoita ja muita kumppaneita paranevat. Lisäksi tämä toivottavasti edistää korealaisten yritysten etabloitumista Eurooppaan ja etenkin Ouluun.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    2. 2

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    3. 3

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    4. 4

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    5. 5

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    6. 6

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    7. 7

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    8. 8

      Kyberturvallisuuden huippuasiantuntija Business Insiderille: Hakkeroinnista tullut mafian kaltaista toimintaa

    9. 9

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    10. 10

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    2. 2

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    3. 3

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    4. 4

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    5. 5

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    6. 6

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    7. 7

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    8. 8

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    9. 9

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    10. 10

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää