Valikko

Microsoft: EU voi viivästyttää Vistaa

Microsoft uhkasi lykätä Vistan julkistusta Euroopassa. Yhtiön mukaan kiistat EU:n kanssa on selvittämättä.


- Kun saamme komission vastauksen, tiedämme, vaatiiko EU lisää muutoksia käyttöjärjestelmään. Muutokset voivat johtaa markkinoilletulon viivästymiseen, Microsoftin tiedottaja totesi Wall Street Journalin mukaan.

Microsoft kertoi antaneensa EU:n viranomaisille laajoja selvityksiä sekä kopioita Vistasta viimeisen 15 kuukauden aikana.

EU:n monopoliasioista vastaavan tiedottajan Jonathan Toddin mukaan Microsoft ei voi syyttää EU:n viranomaisia Vistan viivästyksistä.

Todd muistutti, että Unionin viranomaiset lähettivät yksilöidyn listan merkittävistä Vistaa koskevista asioista Microsoftille heinäkuussa. Microsoft vastasi lisäajan jälkeen elokuussa. Lisäksi kilpailuasioista vastaava komissaari Neelie Kroes selvitti asiaa puhelimessa pääjohtaja Steve Ballmerille.

Torstaina neljä parlamentaarikkoa kritisoi monopoliviranomaisia asian hoidosta. Kolmen britin ja yhden puolalaisen mukaan tutkimukset viivästyttävät Vistan julkistamista Euroopassa. Viivästyksellä saattaa heidän mukaansa olla suuret taloudelliset seuraukset.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näkökulma: Liian kallis asuminen jakaa sukupolvet voittajiin ja häviäjiin

    2. 2

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    3. 3

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    4. 4

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    5. 5

      Lehti: Hatchimals-hulluus iski - kirjailija osti hittileluja 20 000 dollarilla

    6. 6

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    7. 7

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    8. 8

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    9. 9

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    10. 10

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näkökulma: Liian kallis asuminen jakaa sukupolvet voittajiin ja häviäjiin

    2. 2

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    3. 3

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    4. 4

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    5. 5

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    6. 6

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    7. 7

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    8. 8

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    9. 9

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    10. 10

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    6. 6

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    7. 7

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    8. 8

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    9. 9

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    10. 10

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    11. Näytä lisää