Valikko

Ferrarin ovet aukeavat suomalaissponsoreille

Formulakuski Kimi Räikkösen siirtyminen ensi kaudella Ferrarin talliin avaa uusia mahdollisuuksia myös suomalaisyrityksille. Räikkönen saa Ferrarilla mahdollisuuden henkilökohtaisiin sponsorointisopimuksiin, joita hänen nykyinen tallinsa McLaren ei ole antanut.

Räikkösen siirtyminen Ferrarille varmistui sunnuntaina Monzassa, Italiassa. Julkisuudessa on arvioitu, että yksi syy Räikkösen tallinvaihtoon on mahdollisuus kasvattaa tuloja omilla sopimuksilla.

Räikkösen mediasuhteista vastaava Riku Kuvaja vahvistaa, että mille tahansa yritykselle - lukuunottamatta kilpailevaa tallia - on nyt periaatteessa ovi avoinna.

Sponsoritarjokkaita on jo ilmaantunut.

- Yhteydenottoja tullut meille ja me olemme olleet yhteydessä eri tahoihin, Kuvaja muotoilee.

Kuvaja kommentoi varovasti sitä, miten suurta kiinnostus Räikkösen sponsorointiin on ollut.

- Sanotaan näin, että elämme mielenkiintoisia aikoja.

Ferrari-sopimuksen on kerrottu nostavan Räikkösen tuloja huimasti. Hänen sopimuksensa on viisivuotinen ja siihen sisältyy optiovuosia. Ilta-Sanomien mukaan Räikkönen saa pelkästään Ferrarilta yli 30 miljoonaa euroa vuodessa ja hän pystyy periaatteessa nostamaan erilaisten mainossopimusten avulla vuositulonsa ainakin 40 miljoonaan euroon.

Tänä vuonna Räikkönen ansaitsee McLarenilla 15-20 miljoonaa euroa.

Viime viikolla kerrottiin, että toinen suomalaiskuski Heikki Kovalainen ajaa ensi kaudella Renault’n tallissa. Kovalaisella ei ole tiettävästi mahdollisuutta henkilökohtaisiin sopimuksiin.

Seuraavasta formulakaudesta on tulossa suomalaisittain mielenkiintoinen, sillä eri talleissa kilpailee kaksi suomalaista ja lisäksi puoliksi suomalainen Nico Rosberg.

Formuloiden tv-lähetyksille odotetaankin nousevia katsojalukuja. Parin kuukauden sisällä selviää, millä kanavalla formulakisoja ensi vuonna Suomessa nähdään. MTV3:n sopimus on katkolla vuodenvaihteessa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    2. 2

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    3. 3

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    4. 4

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    5. 5

      Suomalainen elää luotolla ”luonnollisena asiana”

    6. 6

      Helsingin työmaita tarkastettiin – työntekijöiden tietoja puuttui yli puolelta

    7. 7

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    8. 8

      Nokia ja Outokumpu pomppasivat päivän päätteeksi

    9. 9

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    10. 10

      Kommentti: Eurokriisin sytytyslanka palaa – Italia sanoi ”ei”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Kommentti: Eurokriisin sytytyslanka palaa – Italia sanoi ”ei”

    3. 3

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    4. 4

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    5. 5

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    6. 6

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    7. 7

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    8. 8

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    9. 9

      Pelko euron tuhosta voi avata Saksan rahahanat

    10. 10

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    9. 9

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää