Muovix laajentaa Saloon



Riihimäkeläinen uusiomuovin jalostaja Muovix perustaa uuden tehtaan Saloon. Uusi yksikkö työllistää alkuvaiheessa vähintään 15 työntekijää. Se aiotaan käynnistää ensi vuoden alussa.

Muovix toimittaa uusioraaka-aineen muoviteollisuuden raaka-aineeksi. Osa jätemuoveista tullaan käyttämään myös omien tuotteiden valmistuksessa Riihimäellä.

- Salossa on runsaasti jätemuoveja synnyttävää teollisuutta. Suurin kustannus muovien uudelleenkäsittelyssä aiheutuu kuljetuksesta. Uuden toimipisteen myötä pystymme vähentämään näitä logistiikasta syntyviä kustannuksia ja ympäristökuormitusta, kertoo toimitusjohtaja Mika Surakka.

Muovixin kuluvan vuoden liikevaihto tulee olemaan noin 2,7 miljoonaa euroa. Ensi vuoden liikevaihdoksi arvioidaan noin 6 miljoonaa euroa.

Muovix on vuoden sisällä laajentunut ripeästi. Viime syksynä se perusti tuotantolaitoksen Joensuuhun. Hiljattain yhtiö hankki ranskalaistehtaan konekannan. Lisäksi Muovixin Riihimäen yksikköön valmistuu tammikuussa 2007 uusi laajennus ja PET-pullojen käsittelylinja.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin suomalaiset lorvailevat töissä: olemattomia palavereja ja harhauttavia ruutukaappauksia

    2. 2

      Asuntokaupan kahtiajako repesi entisestään

    3. 3

      Lapsi hoitoon viimeistään 1,5-vuotiaana, isälle 6 kk vapaa – näin EK uudistaisi perhevapaita

    4. 4

      Toisissa paikoissa kikytetään, toisissa ei – näin kävi Metalliliiton työpaikoilla

    5. 5

      Asuntokaupan 10 vaaran merkkiä – näin vältät astumasta miinaan

    6. 6

      Berner: Seuraavan sukupolven 5G-verkot voivat tuoda Suomeen uusia operaattoreita

    7. 7

      Suvi- ja Palta-veneet myydään uudelle yhtiölle

    8. 8

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    9. 9

      Ohjelmistotalo palkkaa sata Turkuun: ”Turus on tarjol selvästen kaikkest enempi ossamist”

    10. 10

      Kiirettä pitää, koska kiire on statusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    2. 2

      Näin suomalaiset lorvailevat töissä: olemattomia palavereja ja harhauttavia ruutukaappauksia

    3. 3

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    4. 4

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    5. 5

      HS: Useat kaapelikanavat saattavat sittenkin pimetä tiistaiyönä

    6. 6

      Toisissa paikoissa kikytetään, toisissa ei – näin kävi Metalliliiton työpaikoilla

    7. 7

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    8. 8

      Viljelijät uivat syvissä vesissä: ”Tilanne pahempi kuin 90-luvun lamassa”

    9. 9

      Neljäskin uhatuista kanavista näkyy vielä tiistaiyön jälkeen

    10. 10

      Marimekon luova johtaja lopettaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    6. 6

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    7. 7

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    10. 10

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    11. Näytä lisää