Levy-yhtiöille takkiin Finreactor-käräjillä

Tuusulan käräjäoikeus hylkäsi eteläsuomalaista nuorta miestä vastaan nostetun syytteen mp3-tiedostojen jakamisesta niin sanotussa Finreactor-tapauksessa.
Mies vapautettiin kymmenien tuhansien eurojen korvausvaatimuksista levy-yhtiöille. Syyttäjän esittämä näyttö ei riittänyt eli syyte kaatui todisteiden puutteeseen.

Asiasta tiedottaa syytettyä puolustanut Turre Legal Oy. Yhtiön mukaan Tuusulan käräjäoikeuden tuomio on ensimmäinen käynnissä olevassa Finreactor-oikeudenkäyntien sarjassa, jossa käyttäjä vapautettiin syytteistä.

Aiemmin Lahden ja Vantaan käräjäoikeudet ovat tuominneet syytettyjen maksettavaksi tuhansien eurojen suuruiset korvaukset mediayhtiöille.

Ei automaattisia tuomioita

- Levy- ja elokuvayhtiöt ovat luoneet julkisuudessa kuvan, jonka mukaan tuomiot vertaisverkkojutuissa olisivat automaattisia. Tämä ei pidä alkuunkaan paikkaansa. Pelkillä tyhjillä pelottelupuheilla ja väitteillä siitä, että vertaisverkot vähentävät levymyyntiä ei ihmisiä vielä tuomita korvauksiin, sanoo syytettyä puolustanut oikeustieteen kandidaatti Ville Oksanen Turre Legalista.

Sama Tuusulan käräjäoikeus tuomitsi aiemmin tänä vuonna erään toisen vertaisverkon käyttäjiä maksamaan tekijänoikeusrikoksesta huomattavat korvaukset oikeudenomistajille.

Finreactor-oikeudenkäyntisarjan niin sanotun päähaaran käsittely on ensi viikolla Turun käräjäoikeudessa. Turre Legal puolustaa siellä yhdeksää nuorta miestä, joita syytetään verkon ylläpidosta. Heiltä vaaditaan korvauksina miljoonia euroja.

Lisätietoa digitodayn tekijänoikeusblogissa

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    2. 2

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    3. 3

      TeliaSoneran työntekijät marssivat ulos – asiakaspalvelu ruuhkautunut

    4. 4

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    5. 5

      Tulli paljasti postimyyntiyrityksen törkeän veropetoksen – 2 miljoonan euron mätkyt

    6. 6

      Eduskunta antoi Bernerille luottamuksensa

    7. 7

      Tesla aikoo rakentaa jopa kolme uutta jättitehdasta – Suomen saumat paranivat?

    8. 8

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    9. 9

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    10. 10

      Noropotilaatkin jonottavat terveyskeskuksessa – kipeän työntekijän oma ilmoitus säästänyt aikaa ja rahaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    2. 2

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    3. 3

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    4. 4

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    5. 5

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    6. 6

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    7. 7

      Tulli paljasti postimyyntiyrityksen törkeän veropetoksen – 2 miljoonan euron mätkyt

    8. 8

      Eduskunta antoi Bernerille luottamuksensa

    9. 9

      Puolet Kampin kauppakeskuksesta myydään

    10. 10

      Tesla aikoo rakentaa jopa kolme uutta jättitehdasta – Suomen saumat paranivat?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää