Mainospotti kasvaa ensi vuonna

Mainostajat odottavat mainonnan määrän kasvavan ensi vuonna. Ne aikovat suunnata panostuksiaan entistä enemmän muun muassa verkko-, suora- ja mobiilimainontaan. Myös televisio- ja myymälämainonta sekä tapahtumamarkkinointi kiinnostavat mainostajia.

Mainostajat arvioivat yrityksensä kysynnän kehittyvän suotuisasti loppuvuonna ja vilkastuvan edelleen ensi vuonna.

Tämä käy ilmi markkinointiviestinnän panostusaikomuksia selvittävästä Mainosbarometristä. Vastaajat uskovat, että tänä syksynä ne mainostavat alkuperäisen budjetin mukaisesti.

Mainostajien Liitto selvitti myös mainostajien toiveita medioiden toimintatapojen kehittämiseksi.

- Luovat, asiakaslähtöiset mediaratkaisut tulevat entistä tärkeämmiksi medioiden välisessä kilpailussa mainoseuroista. Mainostajat toivovat medioiden tuottavan myös parempia tutkimustietoja erityisesti medioiden tehokkuudesta ja vertailtavuudesta, Mainostajien Liiton toimitusjohtaja Ritva Hanski-Pitkäkoski sanoo.

Toimialoista positiivisimmin ensi vuoteen suhtautuu teollisuus. Myös kauppa aikoo lisätä toimiaan. Palvelu- ja monialayritykset ovat varovaisempia.

Mainosbudjettiaan suurentavat ilmoittivat kasvuksi keskimäärin 14 prosenttia. Budjettinsa supistuksia suunnittelevat aikovat leikata 14 prosenttia.

Mainostajien Liiton elokuussa tekemään kyselyyn vastasi 141 liiton jäsenyritystä. Niiden yhteenlasketut mainosbudjetit ovat noin 370 miljoonaa euroa. Vastaajista teollisuutta edusti 30, kauppaa 30 ja palvelualoja 29, moniala- tai muita yrityksiä 11 prosenttia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    2. 2

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    3. 3

      Venäläiset ovat ”taloustilanteen passiivisia panttivankeja”

    4. 4

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    5. 5

      Le Penin suosio kasvoi Ranskassa – markkinat säpsähtivät

    6. 6

      Näille aloille talouskasvu tuo töitä

    7. 7

      Hautooko Trump tilastokeikausta? ”Omaan politiikkaansa sopivaksi”

    8. 8

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    9. 9

      SAK:n kysely: Painostus työehtojen heikentämiseen kasvanut – palkkoja halutaan alas

    10. 10

      Venäjä kiilasi saudien ohi öljyn pumppauksessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    2. 2

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    3. 3

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    4. 4

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    5. 5

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    6. 6

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    7. 7

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    8. 8

      SAK:n kysely: Painostus työehtojen heikentämiseen kasvanut – palkkoja halutaan alas

    9. 9

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    10. 10

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    7. 7

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    10. 10

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    11. Näytä lisää