Tekes pohtii ohjelmaa turva-alalle

Teknologian edistämiskeskus Tekes pohtii parhaillaan, perustaako se turvallisuusalan teknologiaohjelman. Pohdinnan taustalla on se, että turvallisuusalan markkinat ovat maailmalla kovassa kasvussa.
Tekes selvittää, mitkä ovat suomalaisten yritysten ja tutkijoiden vahvuudet turvallisuusalan kansainvälisillä markkinoilla. Työn  perusteella päätetään, alkaako Tekes rahoittaa alan tutkimusta ja kehitystä oman teknologiaohjelman kautta.

Mahdollisen teknologiaohjelman avulla lisätään turvallisuusalan tutkimusta ja tuotekehitystä ja kasvatetaan turvallisuusalan liiketoimintaa ja kansainvälistä kilpailukykyä.

– Tarkastelemme turvallisuutta tässä vaiheessa erittäin laajasti, painottaa uuden teknologiaohjelman valmistelusta vastaava teknologia-asiantuntija Jerri Laine Tekesistä.


Suomalaisilla on hyvät edellytykset kehittää turvallisuusalan sovelluksia esimerkiksi tieto- ja viestintäteknologiassa ja ympäristön seurannassa, mutta ala tarjoaa hyviä mahdollisuuksia myös muille toimialoille.
Turvallisuus kattaa laajan kirjon aiheita terveydenhuollosta logistiikkaan. Alaan liittyvää tietoa ja teknologiaa tarvitaan muun muassa terveydenhuollossa, työpaikoillla ja vapaa-aikana. Ympäristöturvallisuus sekä ruoan ja lääkkeiden turvallisuus on entistä tärkeämpää.


Mahdollisen uuden teknologiaohjelman painotukset täsmentyvät syksyllä tehtävien lukuisten selvitysten perusteella. Eri toimialoja koskevissa selvityksissä kuullaan alan yrityksiä, tutkijoita ja julkishallinnon toimijoita.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    2. 2

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    3. 3

      Näille aloille talouskasvu tuo töitä

    4. 4

      Hautooko Trump tilastokeikausta? ”Omaan politiikkaansa sopivaksi”

    5. 5

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    6. 6

      Rakennuspomo kertoo buumin kääntöpuolesta: ”Hirvittävä resurssien hukka”

    7. 7

      Kulta on kallistunut selvästi – sijoittajat pelkäävät osakkeiden olevan vaarallisen kalliita

    8. 8

      Valinnanvapautta alettiin kokeilla tänään Jyväskylässä – 174 vaihtoa ensimmäisen 8 tunnin aikana

    9. 9

      Orpo: ”Kreikan talouskasvu on ollut yllättävän hyvää”

    10. 10

      SAK:n kysely: Painostus työehtojen heikentämiseen kasvanut – palkkoja halutaan alas

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    2. 2

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    3. 3

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    4. 4

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    5. 5

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    6. 6

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    7. 7

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    8. 8

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    9. 9

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    10. 10

      SAK:n kysely: Painostus työehtojen heikentämiseen kasvanut – palkkoja halutaan alas

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      ”Kesämökkejä alkaa olla riesaksi asti” – FK ei halua, että omaisuutta pantataan perinnöksi

    6. 6

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    9. 9

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    10. 10

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    11. Näytä lisää