Nokian alihankkijat jalkautuvat Intiaan

Nokian tuotantolaitos Chennaissa on suoltanut matkapuhelimia Intian markkinoille vuoden alusta lähtien. Nyt myös nykyaikaisen tehdashallin ulkopuolella on alkanut tapahtua, kun Nokian alihankkijoiden rakennusprojektit ovat lähdössä täyteen vauhtiin.
Puhelimien muoviosia valmistava Perlos paaluttaa jo tehtaansa perustuksia. Kännykkälatureita valmistava Salcomp ja piirilevyjä tekevä Aspocomp toivovat, että rakentaminen pääsee käyntiin ennen lokakuussa alkavia monsuunisateita.

Salcompin Intiasta vastaava johtaja Arto Mäkelä myöntää, että rakennuslupien ja muun intialaisen lupaviidakon läpäisy vei odotettua kauemmin. Viivästyksiin osattiin kuitenkin varautua.

- Tuotannon pitäisi lähteä käyntiin suunnitellussa aikataulussa eli ensi vuoden alkupuoliskolla. Alunperin tehdas piti rakentaa kahdessa vaiheessa, nyt teemme kaiken kerralla, Mäkelä sanoo.

Aspocompin tuotantolaitoksen on määrä valmistua ensi vuoden lopulla. Yhtiön talousjohtaja Petri Kangas sanoo, että lähikuukausista tulee kiireisiä.




- Rakentamisen aikana on tehtävä myös työntekijöiden rekrytointi. Ylempien toimihenkilöiden palkkaaminen on jo meneillään.

Aspocomp arvioi työllistävänsä 1 500 työntekijää.

Salcompille on tulossa töihin 2 500 intialaista.

Rekrytointi pelaa

Nokian tehdasta Chennaissa johtava Jukka Lehtelä lohduttaa suomalaiskollegoja sillä, että osaavasta työvoimasta ei ole Etelä-Intiassa pulaa. Lyhyessä ajassa yhtiö on palkannut tehtaaseensa 3 500 työntekijää.

Apuna Nokia on käyttänyt paikallisia rekrytointiyrityksiä.

- Rekrytointi on sujunut odotettua helpommin.

Suurin osa Nokian palkkaamista työntekijöistä on vasta koulunsa päättäneitä nuoria, jotka yhtiö kouluttaa työtehtäviinsä ja perehdyttää Nokian yrityskulttuuriin. Työntekijöiden keski-ikä on hieman yli 20 vuotta.

Kilpailu työntekijöistä kiristyy Chennaissa lähitulevaisuudessa. Lähistöllä on jo korealaisen Hyundain autotehdas ja elektroniikkajätti Flextronixin tehdas. Tulostaan ovat ilmoittaneet lisäksi Motorola ja Foxconn.

- Olemme keskustelleet alueen yritysten kanssa ja olemme samaa mieltä siitä, että palkkakilpailu työntekijöistä ei pidemmän päälle kannata. Työntekijöiden motivointiin on löydyttävä muitakin keinoja, kuten jatkuva koulutus.

Nokia rakensi perusinfran

Yrityspuiston maa-alue on vuokrattu valtiolliselta kehittämisyhtiöltä 99 vuodeksi. Päävuokralainen eli Nokia on rakentanut alueen perusinfran, mutta tuotantolaitosten pystytyksestä vastaa kukin yritys itsenäisesti.

Kangas ja Mäkelä sanovat, että Nokian tekemä pohjatyö helpottaa muiden yritysten asettumista Chennaihin. Kokemuksia vaihtamalla voi välttyä monelta kommellukselta käytännön asioiden hoidossa.

Esimerkiksi Salcomp valitsi pääurakoitsijaksi australialaisyhtiö Leightonin, joka rakensi myös Nokian tuotantolaitoksen.

Molemmat alihankkijat korostavat kuitenkin, etteivät ne halua sitoa käsiään liian tiukasti Nokiaan.

- Intiasta etsitään myös muita asiakkaita, Salcompin Mäkelä suunnittelee.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    3. 3

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    4. 4

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    5. 5

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    6. 6

      Ruotsin valtio valittaa: Meille maksetaan liikaa veroja

    7. 7

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    8. 8

      Googlen autoprojekti kompastui erikoiseen ongelmaan

    9. 9

      Haluaisitko asuntolainan jopa 45 vuodeksi? Viranomainen varoittaa

    10. 10

      ”Ei ole välttämättä varaa maksaa satojen eurojen lääkkeitä ensin itse” – Kela tarttui ongelmaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      ”Hienostunut rikollinen juoni” ABB:ssä: Talousvastaava vei 100 miljoonaa ja katosi

    3. 3

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    4. 4

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    5. 5

      Näkökulma: Euron tuho voi alkaa – näin ajopuu-Suomen kohtalo ratkeaa

    6. 6

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    7. 7

      Kreikka tarvitsee taas rahaa – näin se vaikuttaa Suomeen

    8. 8

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    9. 9

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    10. 10

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    2. 2

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    11. Näytä lisää