Valikko

Suomesta uhkaa tulla alihankintamaa

Globalisaation suunta on muuttumassa. Intia houkuttelee töihin yhä korkeammin koulutettuja. Suomesta voi tulla it-yhtiöille alihankintamaa, ellei koulutukseen ja tuotekehitykseen panosteta, varoittaa tutkija Pekka Himanen.
Viime viikolla Helsingissä Going global-konferenssissa esiintynyt intialainen tietoyhteiskuntaguru Raghunath Mashelkar lupaa, että kansainvälinen kilpailu lisääntyy ja it-työtehtäviä siirtyy enenevässä määrin Intiaan ja muualle Aasiaan.

Mashelkar kuvaa it-alan aivovirran Intian ja Yhdysvaltojen välillä muuttuneen jo kaksisuuntaiseksi. Samaa vakuuttaa tietoyhteiskuntatutkija Pekka Himanen. Himanen sanoo aivovirtamuutosta Piilaksosta takaisin Aasiaan globalisaation kannalta jo merkittäväksi ilmiöksi.

Professori Matti Pohjola Helsingin Kauppakorkeakoulusta tiivisti, että tietoyhteiskunnan työpaikoissa siirtopaine alkaa vaikuttaa siten pian kaikkiin sellaisiin työtehtäviin, jotka voidaan koodata ja välittää digitaalisesti.

 




- Tietotyöntekijöille maksetaan sen mukaan minkä arvoisia he ovat maailman markkinoilla, Pohjola kuvaa offshoring-päätöksentekoa yrityksissä.

Himasen mukaan Suomesta voi tulla arvoketjun keskiosien alihankinnan maa, ellei Suomi onnistu pitämään korkean arvontuoton osia maassa. Tässä voidaan onnistua vain kehittämällä strategisen osaamisen keskittymiä.

Mobiilin telekommunikaation johtoasemasta on pidettävä kiinni. Samalla on tajuttava, että verkostoyhteiskunnan murroksesta on nähty vasta alku. Digitaalinen kännykkä on 15 vuotias ja web on vasta 10-vuotias lapsi. Nyt on laajennettava strateginen osaamisen keskittymä myös verkostoyhteiskunnan alueelle.

Tuotekehitystä ja koulutusta parannettava

Professori David Audretsch saksalaisesta Max Planck-instituutista väittää, että eurooppalaiset menestyvät, jos yksilöllinen yrittäjyys voi kehittää ideat tuotteiksi riittävän nopeasti. Jos niin ei käy, samankaltainen tuote tuodaan varmasti markkinoille jossain muualla.

Himasen mukaan Suomessa on pysähdyttävä miettimään mitä tietoyhteiskunta koulutukselta vaatii; tähän saakka koulutus on toisaalta vastannut teollisen yhteiskunnan vaatimuksiin, jossa tiedettiin, mitä tuotetaan, ja kuinka paljon. Jatkossa näin ei ole.

Himasen mielestä Suomen koulutus- ja tutkimusjärjestelmä ei vastaa uuden globalisaatiovaiheen tarpeisiin.

- Kun yliopistot ja ammattikorkeakoulut lasketaan yhteen, meillä on yhteensä 55 opetus- ja tutkimuslaitosta. Järjestelmän tulevaisuutta on pakko pohtia perusteellisesti uudelleen, Himanen vaatii.

Himanen muistuttaa myös resursseista. Kansainvälisistä huippuyksiköistä esimerkiksi Harvard ja Stanford toimivat noin kolmen miljardin dollarin budjeteilla. Molemmissa on opiskelijoita noin puolet siitä mitä Helsingin yliopistossa.

Suomen koko korkeakoululaitoksen rahoitus on vuosittain pari miljardia euroa. Raha ei yksin erota kansainvälisisiä huippuyksikköjä suomalaisista yliopistoista: amerikkalaisissa huippuyksiköissä ensimmäisen vuoden opiskelijoita opettavat parhaat professorit, ja opiskelijat otetaan tutkimusryhmiin varhain.

Suomen tilannetta kuvaan Forssan dilemmaksi.

- Suomi on maailmassa kuin Forssa Suomessa, ehkä sillä erotuksella, että Forssalla on isompi merkitys Suomessa kuin Suomella maailmassa, panee Himanen asioita järjestykseen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    3. 3

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    4. 4

      Euro romahti hetkellisesti Renzin eroilmoituksen jälkeen

    5. 5

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    6. 6

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    7. 7

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    8. 8

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    9. 9

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    10. 10

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    3. 3

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    4. 4

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    5. 5

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    6. 6

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    9. 9

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    10. 10

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    6. 6

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    10. 10

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    11. Näytä lisää