Habbo kaitsee lapset nukkumaan

Lasten ja nuorten suosima Habbo-hotelli sulkeutui viime yönä. Hotellin ovet pidetään jatkossa kiinni aamukahdesta aamukuuteen.


- Toivoisimme nuorten oleva öisin nukkumassa. Toinen syy on se, että meillä on vain vähän käyttäjiä öisin, sanoo Suomen Habbo-hotellin johtaja Emma Halmekoski Helsingin Sanomissa.

Suomen suurin internet-yhteisö Irc-Galleria puolestaan haastaa koulut ja vanhemmat kampanjoimaan turvallisemman internetin puolesta. Palvelua ylläpitävän Dynamoid Oy:n viestintäjohtajan Matti Karin mukaan valistus on ainoa tapa suojella nuoria.

Karin mukaan vanhempien olisi syytä tutustua internetiin, vaikka se tuntuisikin vieraalta ja pelottavalta. Kari vetoaa vanhempiin ja kouluihin, jotta nuorten kanssa keskusteltaisiin vakavasti internetin vaaroista.

- Loppujen lopuksi nuorten itsensä täytyy ymmärtää, mitä netissä kannattaa ja ei kannata tehdä. Aina löytyy paikka, jossa vastuu jätetään nuorelle itselleen.

Irc-Galleriaa käyttää aktiivisesti lähes 70 prosenttia 13-19-vuotiaista suomalaisnuorista. Käyttäjiä on 370 000.

Lisätietoja nuorten netinkäytöstä löytyy Irc-Gallerian tietopaketista vanhemmille, Mannerheimin Lastensuojeluliiton Viisaasti verkossa -sivuilta sekä Pelastakaa Lasten Vanhemmuus ja netti -sivuilta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    2. 2

      Maailman arvokkain yhtiö saattaakin olla vasta kuudenneksi arvokkain

    3. 3

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    4. 4

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    5. 5

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    6. 6

      Osa uhatuista tv-kanavista ei pimenekään 1,5 miljoonassa kodissa – ainakaan vielä

    7. 7

      Jarmon, 55, lähi-Siwa joutui lakkautuslistalle – ”Voi kehveli, tämä oli paras kauppa”

    8. 8

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    9. 9

      Tulli epäilee suomalaisyritystä törkeästä talousrikoksesta – maksamattomia veroja yli kaksi miljoonaa euroa

    10. 10

      Pörssiviikko päättyi miinuksella – Stockmannilla vahva nousupäivä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    2. 2

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    3. 3

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    4. 4

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    5. 5

      Tulli paljasti postimyyntiyrityksen törkeän veropetoksen – 2 miljoonan euron mätkyt

    6. 6

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    7. 7

      Eduskunta antoi Bernerille luottamuksensa

    8. 8

      Puolet Kampin kauppakeskuksesta myydään

    9. 9

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    10. 10

      Viro aikoo korottaa olutveroa 70 % parhaaseen myyntiaikaan – Olvia jännittää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää