NYSE aloittaa hybridikaupankäynnin perjantaina

New Yorkin pörssi NYSE ajoi sisään uudentyyppistä hybridikauppaa lauantaina. Uuden kaupankäyntijärjestelmän tavoitteena on tehostaa maailman suurimman markkinapaikan toimintaa. Hybridikauppa otetaan virallisesti käyttöön 6. lokakuuta, joten lauantaina ei vielä oikeasti tehty yhtään kauppaa.
Hybridijärjestelmän ideana on yhdistää kaksi erilaista kaupankäyntijärjestelmää eli sähköinen kauppa ja meklareiden lattialla tapahtuva keskinäinen tinkiminen, Bloomberg kirjoittaa.

Elektronisen kaupankäyntijärjestelmän yhtenä etuna pidetään sitä, että sen avulla arvopaperit voivat vaihtaa omistajaa sekunnin murto-osissa.

NYSE:n edustaja Richard Adamonis kertoi, että lauantain kaksituntisen simuloinnin avulla pörssi sai arvokasta tietoja hybridikaupan toimivuudesta. NYSE on 214 vuotta vanha instituutio, joka kokeili ensimmäistä kertaa näin laajaa simulointia normaalin kaupankäyntiajan ulkopuolella. Kokeiluun osallistui noin 2 500 osakevälittäjää.

Kyseessä on melkoinen operaatio, sillä hybridikauppaa varten pörssin on pitänyt kirjoittaa yli miljoonan rivin verran lähdekoodeja. Nämä yhdistävät kaikkiaan 60 erilaista tietojärjestelmää, jotka ovat NYSE:n käytössä.

6 miljardia osaketta vaihdettiin

NYSE ei ole paljastanut hybridikaupan perustamiskustannuksia. NYSE Groupin pääjohtaja John Thain kertoi ensi kertaa suunnitelmista uuteen hybridikauppaan siirtymisestä vuoden 2004 huhtikuussa.

Uuden kauppajärjestelmän tarvetta ovat korostanut varsinkin institutionaaliset sijoittajat, jotka haluavat käydä kauppaa suurilla arvopaperimäärillä, usein anonyymisti.

Lauantain kuivaharjoituksissa kahden tunnin aikana omistajaa vaihto "leikisti" kuusi miljardia osaketta eli yli kolminkertainen määrä tavallisen kauppapäivän aikana tehtyihin vaihtoihin. Meklareille oli annettu ohjeet tehdä suuria tarjouksia koemielessä.

New Yorkin pörssin kaikki noin 2 700 yritystä aloittavat hybridikaupan lokakuun 6. päivänä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin suomalaiset lorvailevat töissä: olemattomia palavereja ja harhauttavia ruutukaappauksia

    2. 2

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    3. 3

      Ohjelmistotalo palkkaa sata Turkuun: ”Turus on tarjol selvästen kaikkest enempi ossamist”

    4. 4

      Viljelijät uivat syvissä vesissä: ”Tilanne pahempi kuin 90-luvun lamassa”

    5. 5

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    6. 6

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    7. 7

      Kokoomus haluaa uudistaa perhevapaita – ja poistaa poliitikkoja koskevan epäkohdan

    8. 8

      Kohu jäädytti palkkioiden nousun isoissa valtionyhtiöissä – ”Ihan poliittinen kysymys”

    9. 9

      HS: Useat kaapelikanavat saattavat sittenkin pimetä tiistaiyönä

    10. 10

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    2. 2

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    3. 3

      Suomeen vuokrakatto 20 euroa neliöltä? Näin se vaikuttaisi tuensaajiin

    4. 4

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    5. 5

      Näin suomalaiset lorvailevat töissä: olemattomia palavereja ja harhauttavia ruutukaappauksia

    6. 6

      HS: Useat kaapelikanavat saattavat sittenkin pimetä tiistaiyönä

    7. 7

      Toisissa paikoissa kikytetään, toisissa ei – näin kävi Metalliliiton työpaikoilla

    8. 8

      Marimekon luova johtaja lopettaa

    9. 9

      Viljelijät uivat syvissä vesissä: ”Tilanne pahempi kuin 90-luvun lamassa”

    10. 10

      Neljäskin uhatuista kanavista näkyy vielä tiistaiyön jälkeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    6. 6

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    7. 7

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää