Tankan-saldo nosti Tokion pörssiä

Tokion pörssin Nikkei-indeksi nousi 0,73 prosenttia kaupankäynnin päättyessä maanantaiaamuna. Nousua veti Japanin keskuspankin Tankan -raportti, jonka mukaan japanilaisyritykset suhtautuivat syyskuussa tulevaisuuteen luottavaisemmin kuin kolme kuukautta aiemmin.

Syyskuussa Tankan -raportin saldoluku oli 21 pistettä plussalla eli täsmälleen samalla tasolla kuin markkinat olivat arvioineet.

Tankan -raportin saldoluku lasketaan vähentämällä negatiivisesti tulevaisuuteen suhtautuvien yhtiöiden prosenttiluku luottavaisten yhtiöiden prosentista. Plussalla oleva pisteluku kertoo siitä, että optimistien määrä on suurempi kuin pessimistien.

Varsinkin suurten yritysten osakekurssit saivat vauhtia, koska suurten teollisuusyritysten usko tulevaan oli odotettua vahvempaa. Suurten yhtiöiden oma DI-luottamusindeksi oli syyskuussa 24 pistettä plussalla. Edellisen kerran luottamus oli samalla tasolla eli plus 26 pisteessä vuoden 2004 syyskuussa, keskuspankki BOJ:n edustajat muistuttavat.

- Ekonomistit pitävät selviönä sitä, että Japanin talouden elpyminen riippuu nimen omaan suurten yritysten menestyksestä. Toisaalta yhtiöt odottavat keskuspankin nostavan ohjauskorkoaan vuodenvaihteen jälkeen, eräs ekonomisti kertoi Reutersille.

Tämän ajatusmallin mukaan sijoittajat ostavat juuri nyt mielellään suurten yhtiöiden osakkeita. Sitä paitsi jenin kurssi on pudonnut alhaisimmalle tasolleen kahteen viikkoon. Halpa jeni avittaa suurten teollisuusyhtiöiden vientiponnistuksia. Dollarilla sai aamulla 118,05 jeniä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    2. 2

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    3. 3

      Venäläiset ovat ”taloustilanteen passiivisia panttivankeja”

    4. 4

      Le Penin suosio kasvoi Ranskassa – markkinat säpsähtivät

    5. 5

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    6. 6

      Näille aloille talouskasvu tuo töitä

    7. 7

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    8. 8

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    9. 9

      SAK:n kysely: Painostus työehtojen heikentämiseen kasvanut – palkkoja halutaan alas

    10. 10

      Hautooko Trump tilastokeikausta? ”Omaan politiikkaansa sopivaksi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    2. 2

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    3. 3

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    4. 4

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    5. 5

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    6. 6

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    7. 7

      SAK:n kysely: Painostus työehtojen heikentämiseen kasvanut – palkkoja halutaan alas

    8. 8

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    9. 9

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    10. 10

      Kulta on kallistunut selvästi – sijoittajat pelkäävät osakkeiden olevan vaarallisen kalliita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    7. 7

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    10. 10

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    11. Näytä lisää