Pakettiautojen kauppa loikkasi

Pakettiautojen myynti ponkaisi syyskuussa. Henkilöautojen kauppa sen sijaan rullaa jotakuinkin viimevuotista tahtia.


Pakettiautojen kauppa keulii. Syyskuussa rekisteröitiin 1 190 uutta pakettiautoa eli melkein 11 prosenttia enemmän kuin viime vuonna vastaavana aikana.
Koko tänä vuonna pakettiautojen kauppa on käynyt yli kahdeksan prosenttia viimevuotista vilkkaammin. Uusia pakettiautoja on rekisteröity likemmäs 12 000 kappaletta.

Uusia henkilöautoja rekisteröitiin syyskuussa reilut 11 700. Määrä on 1,3 prosenttia pienempi kuin viime vuoden vastaavana aikana. Vuoden alusta lukien uusia henkilöautoja on rekisteröity himpun alle 120 000. Pudotus viime vuoden tammi–syyskuuhun on niin ikään reilun prosentin.

Kuorma-autojen kauppaa keinuttelevat EU-määräykset. Lakimuutokset ovat aiheuttaneet myyntiin piikkejä: Ensimmäisen piikin huhtikuussa aiheutti digipiirtureiden tuleminen pakolliseksi toukokuun alussa. Lokakuun alussa puolestaan tuli voimaan uusia päästövaatimuksia, mikä aiheutti syyskuussa ostoryntäyksen.
Luvut kertoi maanantaina Autoalan tiedotuskeskus.

Viisi myydyintä
Pakettiautojen rekisteröinnit tammi–syyskuussa

MerkkiRekisteröinnit 1-9/2006markkinaosuus, %
Toyota2 57521,9
Volksvagen1 97816,9
Ford1 72214,7
Mercedes-Benz1 0789,2
Fiat8717,4
Lähde: Autoalan tiedotuskeskus

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    2. 2

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    3. 3

      Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    4. 4

      Marimekon luova johtaja lopettaa

    5. 5

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    6. 6

      Yle: Jättiliitto vaatii naisvaltaisten alojen palkkoihin kuoppakorotusta

    7. 7

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    8. 8

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    9. 9

      Walking Dead -pelin tehnyt suomalaisyhtiö aikoo listautua pörssiin

    10. 10

      Suomen Hoivatilat jätti hakemuksen pörssin päälistalle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    2. 2

      Nokia yllätti: 5g-verkkojen rakennus alkaa jo tänä vuonna

    3. 3

      Lääkäri näpäyttää työnantajia Fennia-lehdessä: Työkyky ei ole pajatso

    4. 4

      Velkaneuvoja LM:lle: Tästä syystä asuntovelalliset joutuvat maksuvaikeuksiin

    5. 5

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    6. 6

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    7. 7

      Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

    8. 8

      Marimekon luova johtaja lopettaa

    9. 9

      Yle: Jättiliitto vaatii naisvaltaisten alojen palkkoihin kuoppakorotusta

    10. 10

      Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    11. Näytä lisää