Valikko

Benefonin vuosi nojaa Twigiin

Yhtiö ennakoi myyvänsä kauppoihin vielä tämän vuoden aikana kymmeniä tuhansia Twig-laitteitta. Yhtiön koko vuoden kannattavuus nojaa uutuuden menekkiin. Kaikkiaan Benefonin arviot vuoden kehityksestä ovat varsin epävarmat.


Benefon laskee toimittavansa joulukoon lopussa päättyvällä vuosineljänneksellä 60 000 Twig-laitettaan. Twigissä yhdistyy puhelin sekä paikannuslaite. Epävarmuutta aikatauluun tuo verkkohyväksyntöjen toteutuminen.
Yhtiö ennustaa toimintansa nousevan kannattavaksi sinä aikana, jona se ensimmäiset 60 000 laitetta myy.

Benefonin tappiot venyivät tammi–kesäkuussa yli kahteen miljoonaan euroon. Yhtiö on ennakoinut kannattavuutensa paranevan juuri Twig-tuoteperheen voimalla.

Benefon listaa tiistaina julkistamassaan tiedotteessa liudan epävarmuustekijöitä. Yhtiö huomauttaa, ettei uusien laitteiden myyntiin tulon ajankohtaa tai siten myyntiä, viimeisen vuosineljänneksen tulosta tai koko vuoden tulosta voi tarkasti määrittää.
Yhtiö kuitenkin tiedottaa odottavansa tämän vuoden liikevaihdon ylittävän viimevuotisen. Viime vuoden liikevaihto oli vajaat 7,6 miljoonaa euroa.

Ensi vuoden näkymiä Benefon kuvailee rohkaiseviksi. Uudet tuotteet ovat edenneet aikataulussa.
Hallituksen puheenjohtaja Brian Katzen sanoo uskovansa yhtiön nousevan vielä tänä vuonna jaloilleen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    3. 3

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    8. 8

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    9. 9

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    10. 10

      Näkökulma: Vaarallisin jytky uhkaa 4. joulukuuta – voittaisi Brexitin ja Trumpin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    3. 3

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    4. 4

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    5. 5

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    6. 6

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    7. 7

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    8. 8

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    9. 9

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    10. 10

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    3. 3

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    4. 4

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää