OP-ryhmä sai Pohjolan myynnin rullaamaan

Vakuutusten ja pankkituotteiden ristiinmyynti on onnistunut yli odotusten Pohjolan ja Osuuspankkiryhmän uudessa finanssilinnakkeessa.
Alkuvuonna Pohjola tuplasi etuasiakkaiden määränsä. Se sai tammi–kesäkuussa lähes 20 000 uutta asiakasta. Reipas tahti on jatkunut hiljaisina kesäkuukausina. Heinä-syyskuussa Pohjola laskee saaneensa noin 10 000 uutta etuasiakasta.

Liittoutuminen Osuuspankkileirin kanssa viime talvena ei ole karkottanut Pohjolan perinteisiä asiakkaita.
Pohjolan toimitusjohtaja Tomi Yli-Kyyny kertoo, että asiakasvaihtuvuus on tänä vuonna pysynyt tutussa kolmessa prosentissa.

Uusia asiakkaita on houkutellut Pohjolaan vakuutusyhtiön tarjoama ilmainen kotivakuutus.
Eniten asiakasmäärää on kasvattanut se, että Pohjola on saanut tuotteilleen laajemman jakeluverkon ja pystynyt tarjoamaan vahinkovakuutuksiaan Osuuspankin asiakkaille.
– Pankki on lähettänyt meille tänä vuonna 60 000 yksityisasiakasta, Pohjolan yksityisasiakkaista vastaava johtaja Pauli Sarelius laskee asiakasvirtaa.

Pohjola uskoo uuden jakelukanavan poikivan sille vielä lisää asiakkaita. Se aikoo lisätä etuasiakkaiden määrän puolella viidessä vuodessa. Etuasiakkaita Pohjolalla olisi vuoteen 2010 mennessä puoli miljoonaa.
– Tämän asian eteen ei tarvitse tehdä mitään erityistä. Riittää kun Osuuspankit lähettävät meille asiakkaita nykyistä tahtia, niin saamme puoli miljoonaa helposti täyteen, Sarelius taktikoi.
Finanssilinnakkeella on vielä lisäksi hyödyntämättä pankin ja vakuutusyhtiön laaja asiakasmassa.
Osuuspankin 3,1 miljoonasta asiakkaasta joka viides on Pohjolan asiakas. Pohjolan 1,7 miljoonasta asiakkaasta 30 prosentilla on tili Osuuspankissa.

Ristiinmyynti heijastuu finanssiryhmän uusien konttoreiden ulkonäköön.
Konttorin katolla komeilevat sekä Pohjolan että Osuuspankin tunnukset. Asiakas menee pankkisalissa ensin info-tiskille, josta palveluneuvoja ohjaa asiakkaan niin sanottuihin kotipesiin. Kotipesistä osa erikoistuu vakuutuksiin ja osa pankkipalveluihin.
– Siitä ei tule mitään, että kaikki myyvät kaikkia tuotteita. Sitä yritettiin vuoden verran, mutta se ei onnistunut. Pankki- ja vakuutustuotteet vaativat omat erikoisosaajansa, Yli-Kyyny näkee.

Osuuspankki-yhteistyön ansiosta Pohjola on onnistunut tuplaamaan myyntipisteidensä määrän. Vakuutuksia on nyt myynnissä noin 160 konttorissa.
Pohjolan tavoitteena on saada tulevaisuudessa 300 yhteiskonttoria, jotka myyvät sekä Pohjolan että Osuuspankkiryhmän tuotteita.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    3. 3

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    4. 4

      Ruotsin valtio valittaa: Meille maksetaan liikaa veroja

    5. 5

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    6. 6

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    7. 7

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    8. 8

      Googlen autoprojekti kompastui erikoiseen ongelmaan

    9. 9

      Haluaisitko asuntolainan jopa 45 vuodeksi? Viranomainen varoittaa

    10. 10

      ”Aivan uutta tietoa” – Helsinki-Tallinna -tunnelin selvityksen ”tulokset lupaavia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      ”Hienostunut rikollinen juoni” ABB:ssä: Talousvastaava vei 100 miljoonaa ja katosi

    3. 3

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    4. 4

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    5. 5

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    6. 6

      Näkökulma: Euron tuho voi alkaa – näin ajopuu-Suomen kohtalo ratkeaa

    7. 7

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    8. 8

      Kreikka tarvitsee taas rahaa – näin se vaikuttaa Suomeen

    9. 9

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    10. 10

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    3. 3

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    4. 4

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    5. 5

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    6. 6

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    7. 7

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    10. 10

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    11. Näytä lisää