Valikko

Yritysten aatelissa 33 yhtiötä

Suomessa on vain 33 yritystä, jotka ovat yhtäjaksoisesti olleet yli kymmenen vuotta parhaassa AAA-luottoluokassa. Priimukset löytyvät teollisuudesta, kaupasta ja rakentamisesta.
Yli kymmenen vuotta parhaan luottoluokan pitäneisiin yrityksiin kuuluvat esimerkiksi helsinkiläinen meriteollisuudelle ohjelmistoja suunnitteleva Napa, hämeenlinnalainen puolivalmisteiden tukkukauppa Jouco ja Lieksan Lehti.
– Vain yksi 10 000 yrityksestä pystyy tähän. Nämä 33 ovat ehdottomasti yritysten aatelia, johtaja Matti Rahikka Dun & Bradstreetista kehuu.
Yritysinformaatiotalo Dun & Bradstreet julkisti tiistaina kymmenennen Golden Book -kirjansa, jossa esitellään suomalaiset AAA-luottoluokkaan yltäneet yritykset.

Parhaat 33 yritystä ovat sijoittuneet ympäri Suomea ja useille eri toimialoille. Joukossa ei ole yhtään julkista osakeyhtiötä.
Yritysten tilanne näyttää Matti Rahikasta valoisalta.
– Viime vuoden heinäkuusta tämän vuoden kesäkuuhun yritysten liikevaihto on kasvanut koko teollisuudessa yli viisi prosenttia. Ilman paperiteollisuuden lakkoa kasvu olisi vieläkin kovempi. Perusteet liiketoiminnalle näyttävät erittäin hyviltä.

Suurin osa suomalaisyrityksistä, noin 60 prosenttia, kuuluu A-luottoluokkaan. Tänä vuonna noin neljä prosenttia kaikista reitatuista yrityksistä saa AAA-luottoluokituksen.
Alueellisesti eniten AAA-yrityksiä on Liedossa ja Töysässä. Isojen kuntien listalla kärkeen sijoittuvat Kajaani, Savonlinna ja Pietarsaari.
– Kehitystä ei tapahdu ainoastaan pääkaupunkiseudulla. Yritystoimintaa pystytään harjoittamaan muuallakin, Rahikka selvittää.
Toimialoittain tarkasteltuna eniten AAA-yrityksiä on teollisuudessa, tukku- ja vähittäiskaupassa sekä rakentamisessa.
– Rakentamisen sijoittuminen hyvin oli yllättävää, sillä sitä on pidetty häilyvänä alana.

Huonoimmassa talouskunnossa olevia eli C-luokkaan rankattuja yrityksiä on eniten majoitus- ja ravitsemustoiminnassa. Rahikan mukaan syynä on alan kova kilpailutilanne sekä yrittäjät, jotka eivät tunne alaa tarpeeksi hyvin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    2. 2

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    3. 3

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    4. 4

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    5. 5

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    8. 8

      Wahlroos: Tässä on Suomen työttömyysongelman perimmäinen syy – ”Ihan käsittämätöntä”

    9. 9

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    10. 10

      Näkökulma: Italian uhkapeli voi sytyttää uuden eurokriisin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    3. 3

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    4. 4

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    5. 5

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    6. 6

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    9. 9

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    10. 10

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    6. 6

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    10. 10

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    11. Näytä lisää