Valikko

It-projekteissa riidellään usein

Tietojärjestelmäprojektit epäonnistuvat usein ainakin jollakin mittarilla. Asiakas maksaa silti.


Ei saatu sitä, mitä haluttiin. Kalliiksi tuli silti. Sitten riidellään tai vain puhistaan, sillä tulevien yhteistyöhankkeiden vuoksi riitaa halutaan välttää.

Tilanne on tuttuakin tutumpi useissa tietojärjestelmäprojekteissa. Ympäristönhuoltoon sekä kiinteistöjen ja laitosten ylläpitoon erikoistuneessa Lassila & Tikanojassa asioiden halutaan olevan paremmin.

Kehitysjohtaja Markku Niinivaara ei lähde syyttelemään toimittajia. L&T:ssä käytetään mallia, jossa ostaja panostaa hankkeisiin kunnolla ja pitää huolta omasta osaamisestaan.

Niinivaara neuvoo jakamaan hankintaprosessin selkeisiin osiin, joista edetään seuraavaan vasta, kun edellinen on selvästi valmis. Projektia ei aloiteta ennen kuin sopimus on allekirjoitettu.

Tarjouspyyntöäkään ei lähetetä ennen kuin itse on tehty päätös, että hankkeeseen varmasti lähdetään. Tässä vaiheessa yrityksellä on myös käsitys siitä, mitä hanke tulee maksamaan.

– Selvitämme sen itse ja haemme hankkeelle budjettipäätöksen. Näin tiedämme etukäteen, missä suuruusluokassa liikutaan, Niinivaara selvittää.

Omassa organisaatiossa on myös pystyttävä laskemaan, mitkä ovat hankkeen kokonaiskustannukset. Niinivaaran mukaan ohjelmistohankkeissa lisenssikulut ovat reilu kymmenesosa kuluista.

– Mukaan pitää laskea myös oma työ ja muihin järjestelmiin tehdyt muutokset.

Järjestelmähankinta muistuttaa Niinivaaran mukaan usein peliä, jossa huudetaan kympin setelistä ja jossa häviäjänkin pitää maksaa. Kun loppuratkaisusta ei vielä ole tietoa, korotetaan panoksia ja plarataan sääntökirjaa, mikä tukee päätöstä jatkaa. Lopulta kumpikin on maksanut kympin setelistä noin 40 euroa.

Myös epäonnistuneissa tietojärjestelmäprojekteissa häviäjä maksaa, usein vielä moninkertaisesti suunnitelmaan verrattuna.

– Toimitussopimus on tilaajan tärkein dokumentti. Tilaajan on asetettava sopimustavoitteensa riittävän korkealle. Kaikkia tavoitteita ei välttämättä saavuteta, mutta ainakin ne ohjaavat sitä, miten korkealle on mahdollista päästä, Niinivaara sanoo.

L&T käyttää projektiapuna riippumattomia konsultteja, kuten Steercoa. Steercon toimitusjohtaja Jukka Packalén painottaa Niinivaaran tavoin asiakkaan vastuuta laadusta.

– Ja toimittajan projektipäällikön on oltava asiakkaan, ei oman organisaationsa puolella.
Puolustuksen puheenvuorokin yhtyy tahtoon. Konsultti- ja järjestelmätoimittajayritys Capgeminin myyntijohtaja Mikko Misukka toivoo asiakkaan selkeästi tietävän, mitä haluaa. Tarjouspyyntö voidaan joskus tulkita haluksi saada ilmaista konsultointia. Asiakas ei ole selvillä kaikista mahdollisuuksista ja toivoo oppivansa lisää tarjouksen kautta.

– Näissä tapauksissa lähetämme konsultit asialle.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    3. 3

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    4. 4

      Kaksi yllättäjää – mitä tapahtui kananmunille ja jauhelihalle?

    5. 5

      Yhä useampi on tänään töissä ”Linnan juhlien alkaessa kauppa saattaa hiljetä”

    6. 6

      EU-komissio: Facebook, Twitter ja Google karsivat vihapuhetta liian hitaasti

    7. 7

      Barnier: Brexit-neuvotteluille aikaa vain 18 kuukautta

    8. 8

      Yle: Ruotsalainen kauppa on rekisteröinyt Kodin1.com-osoitteen

    9. 9

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    10. 10

      WSJ: IBM:n Romettystä tulee Trumpin neuvonantaja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Kaksi yllättäjää – mitä tapahtui kananmunille ja jauhelihalle?

    3. 3

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    4. 4

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    5. 5

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    6. 6

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    7. 7

      Suomalainen elää luotolla ”luonnollisena asiana”

    8. 8

      Yle: Ruotsalainen kauppa on rekisteröinyt Kodin1.com-osoitteen

    9. 9

      Nordnet: Nokia oli marraskuussa suositumpi kuin koskaan

    10. 10

      Helsingin työmaita tarkastettiin – työntekijöiden tietoja puuttui yli puolelta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    10. 10

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    11. Näytä lisää