"Suomi on propagandavaltio"

Paavo Haavikko kuvaa Suomea propagandavaltioksi, jonka suurimpia ongelmia on kyvyttömyys ymmärtää ja arvostaa Venäjää.
Bulevardin vanhin rakennus kätkeytyy komean rautaportin taakse sisäpihalle. Akateemikko Paavo Haavikko on asunut tässä talossa koko ikänsä.
Valtakunnan pessimistinä tunnettu runoilija, kirjailija ja yhteiskuntakriitikko kieltää heti aluksi olevansa tarkoituksellisesti kielteinen suhtautumisessaan Suomeen ja suomalaisuuteen. Suomen nykyistä tilannetta ei vain voi nähdä hänen mielestään muuta kuin surkeana, jos on itselleen rehellinen. Harva Suomessa Haavikon mielestä on.
– Meille on myyty mielikuva lähes häikäisevän loistavasta kansasta ja taloudesta. Se saa aikaan tällaisen ylilyönnin. Emme me nyt niin ainutlaatuisen erilaisia ole verrattuna vaikkapa Ruotsiin ja Ericssoniin.

Sepittämällä tosiasioita oman etunsa mukaisesti Suomessa elää akateemikon mielestä vahva propagandavaltio. Tosiasioita ei Suomessa haluta ymmärtää. Ainakin niistä vaietaan.
– Yksi esimerkki siitä oli Suomen devalvaatio. Valtio ja talousjohto käyttivät fasistisia ilmauksia siitä, että jos joku vielä sanoo d:llä alkavan sanan, niin häntä lyödään halolla päähän, Haavikko sanoo.
Runoilija ja kirjailija on myös talousmies. Hän harrastaa metsänviljelyä poikansa, Art Housen toimitusjohtajan Heikki Haavikon kanssa. Huomattavasta varallisuudestaan hän ei halua puhua.
Metsä ja puut ovat hänen runoudessaan toistuva apolloninen elämänkuva, joka palautuu osittain Haavikon käsitykseen taloudesta.
– Suurtalouden taju on Suomessa äärimmäisen pieni. Kvartaalitalous ei ole toiminnallista taloutta vaan pelkästään taloudellista havittelua. Miten näin suhteellisen pieni kansantalous siitä selviää, sitä emme tiedä.

Teknologiauskovaisen nyky-Suomen yksi soihdunkantajista on Nokian hallituksen puheenjohtaja Jorma Ollila, jota Haavikon mielestä kuunnellaan tarkemmin kuin valtionjohtoa. Ollila toistaa kannanotoissaan elinkeinoelämän läpilausuttua sanomaa eli Haavikon sanoin propagandaa.
– Hänhän puhuu tietysti palkkansa edestä. Se on ihan normaalia. Varsinaisen propagandan takana on koko Suomi. Ihmisten, köyhien ja eläinten Suomea ei paljon muisteta.

Talouden eriytyminen omaksi maailmakseen on tehnyt siitä tavallisen ihmisille vieraan tekijän.
– Talouden väkivaltainen toimintatapa on ihmisille raskas. On vaikea kestää tätä painetta eikä muutakaan vaihtoehtoa näytä olevan. Suomihan valitsee aina ainoan vaihtoehdon. Uusimmassa, kesällä ilmestyneessä Ei. Siis kyllä -teoksessaan Haavikko kirjoittaa: "On edessä ainut vaihtoehto, taas kerran. Se on valhe, totuuden vaihtoehto. Se on looginen virhe, ei vaihtoehto voi olla ainut."

Yhdessä asiassa Suomi on Haavikon mielestä unohtanut ainoan vaihtoehdon ajatustavan: Venäjän ymmärtämisessä. Venäjä on hänen mielestään Suomen ainut vaihtoehto.
– Suomalaiset eivät tajua sitä, että Suomi on Englannin kokoinen siirtomaavalta jättiläismäisen, jälkijättöisen ja kehityspotentiaalisen maan vieressä. Venäjä on Suomelle niin kuin Intia Englannille. Suomen menestys on pitkälti Venäjän aikaansaamaa.
Varovaista tunnusta saa tasavallan presidentti Tarja Halonen, joka on pitänyt yllä suhteita Venäjään. Aika alkaa kuitenkin loppua Suomelta. Suomalaisten asenteet venäläisiä kohtaan ovat edelleen hänen mielestään hyvin kielteisiä.
– Jumala on antanut meille siirtomaaksi Venäjän. Älkäämme olko jumalattomia ja jättäkö sitä käyttämättä. Kaikki mitä sinne tehdään ja investoidaan on tärkeää. Venäjä on markkina-alueena suunnaton. Vaadittaisiin hiukan järkeä ja asenteiden muuttamista.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    2. 2

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    3. 3

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    4. 4

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    5. 5

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    6. 6

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    7. 7

      Osa uhatuista tv-kanavista ei pimenekään 1,5 miljoonassa kodissa – ainakaan vielä

    8. 8

      Maailman arvokkain yhtiö saattaakin olla vasta kuudenneksi arvokkain

    9. 9

      Markkinoiden Ranska-hermoilu helpotti hieman

    10. 10

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    2. 2

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    3. 3

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    4. 4

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    5. 5

      Tulli paljasti postimyyntiyrityksen törkeän veropetoksen – 2 miljoonan euron mätkyt

    6. 6

      Eduskunta antoi Bernerille luottamuksensa

    7. 7

      Osa uhatuista tv-kanavista ei pimenekään 1,5 miljoonassa kodissa – ainakaan vielä

    8. 8

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    9. 9

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    10. 10

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää