Basware tarkisti talouslukujaan ylöspäin

Taloushallinnon ohjelmistoja kehittävä Basware onnistui tulosparannuksessa vuoden kolmannella neljänneksellä. Liikevaihtokin oli kasvussa, osin alkuvuodesta ostetun ohjelmistotalo Analysten ansiosta.


Taloushallinnon ohjelmistotoimittajalle sattuu itsellekin joskus lapsuksia. Basware näet korjaa ylöspäin alkuvuoden lukuja, joihin vaikutti liian suurena raportoitu veromeno.

Tammi-kesäkuun osakekohtainen tulos oli 0,26 euroa ja huhti-kesäkuussa se oli 0,15 euroa. Alunperin lukujen kerrottiin olevan 0,24 ja 0,13 euroa.

Myynnin luvataan kasvavan edelleen.
Tulos ennen veroja ylsi heinä-syyskuussa 1,9 miljoonaan euroon, kun se vuotta aikaisemmin jäi 0,6 miljoonaan euroon

Liikevoitto parani 1,8 miljoonaan euroon 0,6 miljoonasta eurosta. Liikevoittoprosentti parani kuudesta neljääntoista.

Liikevaihto lisääntyi 36 prosenttia eli 9,3 miljoonasta eurosta 12,7 miljoonaan euroon. Liikevaihdosta hieman alle puolet tuli rajojen ulkopuolelta.

Yhtiö pitää näkymänsä entisellään eli liikevaihto kasvaa viime vuodesta noin 45 prosenttia ja liikevoitto on yli 15 prosenttia liikevaihdosta. Basware kertoo etsivänsä edelleen yritysostokohteita.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    2. 2

      Mitä ihmettä? Yritysten ei pitänyt haastatella työttömiä, mutta haastattelijoita palkataan jo

    3. 3

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    4. 4

      Finlaysonin ja Musti & Mirrin johtajat aloittivat Trump-boikotin – ”Ei tätä menoa voi enää hyväksyä”

    5. 5

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    6. 6

      Kommentti: Perustuslaista viis – työnvälitystä yksityistetään nyt väkipakolla

    7. 7

      ”Ruoka mätänee pelloille” – vakava varoitus Brexitistä

    8. 8

      Kelan käsittelyajat rikkovat lakia – ”Hyvin kriittisiä tilanteita näillä perheillä”

    9. 9

      Nokia ja Intel avaavat 5G-testilaboratorion Espooseen

    10. 10

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    2. 2

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    3. 3

      Mitä ihmettä? Yritysten ei pitänyt haastatella työttömiä, mutta haastattelijoita palkataan jo

    4. 4

      Kelan käsittelyajat rikkovat lakia – ”Hyvin kriittisiä tilanteita näillä perheillä”

    5. 5

      Näin sijoittaa kuopiolainen, helsinkiläinen ja oululainen – katso, onko salkkusi kuin naapurilla

    6. 6

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    7. 7

      Uusi ennätys: 37 936 lopettanutta yritystä

    8. 8

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    9. 9

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    10. 10

      Finlaysonin ja Musti & Mirrin johtajat aloittivat Trump-boikotin – ”Ei tätä menoa voi enää hyväksyä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    2. 2

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    3. 3

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    4. 4

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    5. 5

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    6. 6

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    7. 7

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    10. 10

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    11. Näytä lisää