MTV lobbaa Suomea

Suomen Music TV on noussut MTV:n maakohtaisista kanavista katsotuimmaksi väkilukuun suhteutettuna Euroopassa.
Katsojamäärien myönteinen kehitys on Suomen MTV:ssä kulkenut samaa vauhtia kanavan paikallistamistrategian kanssa. Suomen kanavajohtajan Erja Morottajan mukaan katsojamäärät kasvoivat alkuvuonna 44 prosenttia viime vuodesta, ja neljännes 15-24-vuotiaista seuraa MTV:tä.

Suomen MTV:ssä juontajat puhuvat suomea tai ohjelmat tekstitetään suomeksi. Ohjelmat on ajastettu suomalaiseen ajankäyttöön, kuten koulupäiviin ja lomakausiin. Luvassa on myös lisää suomalaista ohjelmaa, kuten marraskuussa nauhoitettava konserttitaltiointi Disco Ensamblen kanssa.

Kanava työllistää täysipäiväisesti kolme henkeä.

Tulossa on myös erikoisohjelmia suomalaisbändien "maailmanvalloituksista" - muun muassa 69 Eyesista Los Angelesissa ja Apocalypticasta Beirutissa.

–Suomalaisuus näkyy painotuksissa. Ruotsissa esimerkiksi R&B ja hip hop ovat isoja genrejä. Suomessa soitetaan enemmän raskasta rockia. Mikään heavykanava tämä ei silti ole. Indie- ja vaihtoehtomusiikkia on enemmän kuin vaikkapa Tanskassa, muuallakin kuin erikoisohjelmissa, Suomen MTV:n kanavajohtaja Morojttaja linjaa.

Kiinteää kotimaisuusastetta kanavalle ei ole määritetty. Se elää tilanteen mukaan.

Suomalaisbändejä näkyy Morottajan mukaan Euroopassa yhä laajemmin. Disco Ensemble on päässyt Britanniassa MTV2:n soittolistalle ja Sunrise Avenue saksalaiselle Viva-nuortenkanavalle. Don Johnson Big Band ja Tiktak ovat soineet Espanjassa. Sunrise Avenue lähtee soittoon myös Baltiassa.

Lisää aiheesta Taloussanomissa 11.10.2006.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    2. 2

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    3. 3

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    4. 4

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    5. 5

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    6. 6

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    7. 7

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    8. 8

      Osa uhatuista tv-kanavista ei pimenekään 1,5 miljoonassa kodissa – ainakaan vielä

    9. 9

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    10. 10

      Markkinoiden Ranska-hermoilu helpotti hieman

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    2. 2

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    3. 3

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    4. 4

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    5. 5

      Tulli paljasti postimyyntiyrityksen törkeän veropetoksen – 2 miljoonan euron mätkyt

    6. 6

      Eduskunta antoi Bernerille luottamuksensa

    7. 7

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    8. 8

      Osa uhatuista tv-kanavista ei pimenekään 1,5 miljoonassa kodissa – ainakaan vielä

    9. 9

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    10. 10

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää