Optioskandaali, taas

Yhdysvaltain optioskandaali kaatoi jälleen kaksi pörssiyhtiön toimitusjohtajaa, kun virustorjuntayhtiö McAfeen toimitusjohtaja ja verkkojulkaisija CNET:n toimitusjohtaja erosivat keskiviikkona.
Viikko sitten Applen Steve Jobs kertoi olleensa tietoinen samankaltaisista järjestelyistä, joihin nyt eronneet johtajat olivat syyllistyneet. Samoihin kyseenalaisiin toimiin on sotkeutunut yli sata amerikkalaisyritystä.

Optiot näyttävät avaavan kerta toisensa jälkeen mahdollisuuksia ketkuiluihin. Monimutkaiset instrumentit ovat usein omistajien ymmärryksen ulkopuolella. Omistajat eivät osaa arvioida, millaiset optiojärjestelyt kannustavat oikeanlaiseen toimintaan. Omistajien on myös kohtuuttoman vaikea valvoa, miten yrityksen avainhenkilöt optioiden kanssa toimivat.

Aikaa ei voi kääntää taakse eikä keksittyjä optioita voi jättää keksimättä. Eikä pidä, sillä jo satoja vuosia käytetyt optiot ovat oivallinen väline oikein käytettynä. Samaan aikaan optiot ovat hurja väline väärin käytettynä.

Optiot eivät ole ainoa vaikea väline johdon ja muun henkilökunnan kannustamisessa. Monet muutkin henkilöstönkannustinjärjestelmät ovat niin mutkikkaita, että ne eivät ohjaa henkilöstöä juuri mitenkään. Henkilöstö ei joko ymmärrä ohjelmia tai sitten väärin tehdyt leikkurit saattavat kannustaa tekemään töitä vain maanantaina ja tiistaina.

Johdon optioiden erityisongelma piilee siinä, että optio-ohjelmat ovat yleensä muita vaikeampia ymmärtää ja siten vain erityisen pienen piirin hallussa.

Hyvä kannustinjärjestelmä on pääsääntöisesti yksinkertainen. Silloin kannustinjärjestelmän ymmärtävät monet ja silloin sen toimintaa on myös mahdollista valvoa.

Optio-ohjelmien käsittely esimerkiksi yhtiökokouksissa on usein farssi. Esillä on pitkä litania ehtoja, joille sijoittajat nyökyttelevät hyväksyvästi. Selväjärkistä esitystä optio-ohjelman tavoitteista, riskeistä ja riskien rajaamisesta ei ole ilmeisesti yhtiökokouksissa nähty. Olisikin hyvä, jos pörssiyhtiöt julkistaisivat tarkkojen ehtojen lisäksi enemmän periaatteita, joita ohjelmilla tavoitellaan ja joita puolestaan halutaan ehdottomasti välttää.

Valtionyhtiöissä on tällainen periaate tavallaan tehty, mutta liian kategorisesti kun on kielletty uudet optio-ohjelmat kokonaan. Näin vältetään optioiden aiheuttamat riskit, mutta samalla rajataan yksi sinänsä kätevä väline kokonaan käytöstä.

Ongelmat kertovat myös siitä, että monet jättiyhtiöt ovat liian suuria. Omistajat yrittävät keksiä keinoja dinosaurusten ohjaamiseksi, mutta eivät näytä löytävän. Siksi esimerkiksi HP sortui vakoilemaan työntekijöitään ja siksi Suomessakin halutaan valvoa työntekijöiden sähköposteja. Keinot kertovat epätoivosta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    2. 2

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    3. 3

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    4. 4

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    5. 5

      Ford pelasi uhkapeliä Venäjän markkinalla, ja se alkoi kannattaa

    6. 6

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    7. 7

      Professori suomii palkkoja MT:ssä – "7 945 euroa vuoden jokaisena päivänä"

    8. 8

      Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät

    9. 9

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    10. 10

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    2. 2

      Näkökulma: Sijoittajalla huolestuttavan houkuttelevat tulevaisuuden näkymät

    3. 3

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    4. 4

      Sunnuntaisuomalainen: Pimeä passikauppa näkyy Suomessa

    5. 5

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    6. 6

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    7. 7

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    8. 8

      Kerrostaloasuntojen rakentamisessa hurja tahti – kuin 1970-luvun maaltamuuton aikaan

    9. 9

      Merkel kuittaili Trumpille iPhoneista ja saksalaisautoista

    10. 10

      Ford pelasi uhkapeliä Venäjän markkinalla, ja se alkoi kannattaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      ”Kesämökkejä alkaa olla riesaksi asti” – FK ei halua, että omaisuutta pantataan perinnöksi

    6. 6

      Asuntokaupan 10 vaaran merkkiä – näin vältät astumasta miinaan

    7. 7

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    8. 8

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    9. 9

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    10. 10

      Kuin bensaa ostaisi: Forssassa aloittaa myyjätön kauppa

    11. Näytä lisää