Valikko

Nuoret naisosaajat häviävät reilusti palkkavertailussa

Tuoreen tutkimuksen mukaan suomalainen, kolmekymppinen naisekonomi tai -insinööri ei pääse palkalla leveilemään. Noin 3000 euron kuukausipalkka jää reippaasti niin kotimaisen miesosaajan kuin norjalaisen tai tanskalaisen kollegan jälkeen.


Ei ihme, jos suomalaista, muutaman vuoden työelämässä ollutta ekonomi- tai insinöörinaista harmittaa. Tutkimuksen mukaan hän ansaitsee kuussa lähes 500 euroa miespuolista kollegaansa vähemmän. Keskimäärin naisten kuukausipalkka on 3111 euroa ja miesten 3595 euroa.

Suomalaiset nuoret ekonomit ja insinöörit tienaavat vähän myös pohjoismaisiin kollegoihinsa verrattuna. Suomalaisten nuorten naisosaajien keskimääräinen vuosipalkka on 37 000 euroa ja miesten 43 000 euroa. Norjalaisten keskipalkkaa kipuaa 44 000 euroon ja tanskalaisten 50 000 euroon. Vain ruotsalaiset jäävät suomalaisista jälkeen.

Luvut selviävät kansainvälisen konsulttiyritys Universumin Nuoret osaajat -tutkimuksesta, josta raportoi Helsingin Sanomat. Tutkimuksessa haastateltiin elo-syyskuussa yli viittätuhatta kaupallisessa tai teknisessä korkeakoulussa opiskellutta, työelämässä yhdestä kahdeksaan vuotta ollutta nuorta.

Tutkimuksen mukaan palkka on merkittävin työnantajan tarjoama houkutustekijä. Yli 60 prosenttia vastaajista nimesi palkan yhdeksi kolmesta houkuttelevimmista tekijöistä.

Sen sijaan johtotehtävät kiinnostavat vain 14 prosenttia vastaajista ja nopea uralla eteneminen vain yhdeksää prosenttia. 

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    2. 2

      Suomalainen elää luotolla ”luonnollisena asiana”

    3. 3

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    4. 4

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    5. 5

      Helsingin työmaita tarkastettiin – työntekijöiden tietoja puuttui yli puolelta

    6. 6

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    7. 7

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    8. 8

      Ferrari takoi uudet pohjat Milanossa

    9. 9

      Kommentti: Eurokriisin sytytyslanka palaa – Italia sanoi ”ei”

    10. 10

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Kommentti: Eurokriisin sytytyslanka palaa – Italia sanoi ”ei”

    3. 3

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    4. 4

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    5. 5

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    6. 6

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    7. 7

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    8. 8

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    9. 9

      Pelko euron tuhosta voi avata Saksan rahahanat

    10. 10

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    9. 9

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää