Valikko

Neste Oil myy bensa-asemiaan israelilaisille

Neste Oil myy 73 Suomessa sijaitsevaa liikenneasemakiinteistöään, sillä se haluaa keskittyä polttoaineiden valmistukseen ja myyntiin. Ostaja on sijoitusyhtiö, jonka emoyhtiö on listattu Tel Avivin pörssiin.


Kiinteistöjen kauppahinnaksi on sovittu 118 miljoonaa euroa, ja Neste Oil arvioi kirjaavansa kaupasta noin 65 miljoonan euron myyntivoiton neljännen neljänneksen tulokseensa.

Neste Oil on omistanut kiinteistöt tytäryhtiönsä Best Chain Ltd.:n kautta ja vuokrannut ne Ruokakeskolle lukuun ottamatta polttonesteiden jakeluun liittyviä osia. Nämä osat kiinteistöistä, esimerkiksi mittarikentän laitteet, katokset ja polttonestesäiliöt, jäävät myös tämän kaupan ulkopuolelle.

Best Chain Ltd:n uusi omistaja on kansainvälinen sijoitusyhtiö, jonka emoyhtiö on Tel Avivin pörssiin listattu Delek Real Estate Ltd. Delek Real Estaten omistuksessa on kiinteistöjä muun muassa Suomessa, Ruotsissa ja Saksassa.

Kaupalla ei ole vaikutuksia sen kohteena olevien Neste-asemien toimintaan. Neste Oil jatkaa polttonesteiden myyntiä pitkällä vuokrasopimuksella, ja myös Ruokakesko siirtyy uuden omistajan vuokralaiseksi.

Neste Oililla oli syyskuun lopussa Suomessa noin 890 asemaa. Kiinteistökauppa koskee 73:a yhtiön omistamaa asemaa. Kiinteistökauppa saataneen päätökseen lokakuun loppuun mennessä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    3. 3

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    4. 4

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    5. 5

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    6. 6

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    7. 7

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    8. 8

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    9. 9

      Wahlroos: Tässä on Suomen työttömyysongelman perimmäinen syy – ”Ihan käsittämätöntä”

    10. 10

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    3. 3

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    4. 4

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    5. 5

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    6. 6

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    7. 7

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    8. 8

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    9. 9

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    10. 10

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    3. 3

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    4. 4

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää