Valikko

Metsäkeskuksen varoja saattoi päätyä jääkiekkoseuralle

Kaakkois-Suomen metsäkeskuksen kateissa olevia varoja on saattanut päätyä jääkiekkoseuran tilille. Rikoskomisario Timo Kaunismäki sanoo, että kotkalaisen Titaanien tilille epäillään valuneen rahaa yli 100 000 euroa.
Alustavien tietojen perusteella saman verran uskotaan päätyneen jutussa epäiltynä olevan seuran talouspäällikön omalle tilille. Sama henkilö on ollut palkattomalla vapaalla metsäkeskuksen talouspäällikön tehtävistä elokuun loppupuolelta lähtien.

Tutkintapyynnön Titaanien osuudesta teki jääkiekkoseuran johto. Metsäkeskuksen talousepäselvyyksiä tutkitaan törkeänä kavalluksena ja virkavelvollisuuden laiminlyöntinä. Seuran kannalta kyseeseen saattaa tulla epäilty kirjanpitorikos ja luottamusaseman väärinkäyttö.

Kaakkois-Suomen metsäkeskuksessa paljastui elokuussa 2,3 miljoonan euron rahoitusvaje. Metsäkeskuksen koko henkilökuntaa uhkaa kahden kuukauden lomautus marraskuun alusta talousepäselvyyksien takia.

Maa- ja metsätalousministeriö on esittänyt valtion lisätalousarvioon 1,2:ta miljoonaa euroa keskuksen toiminnan turvaamiseksi ja velkojen maksuun marras-joulukuussa. Maanantain lisäbudjettineuvotteluissa lisärahoitukselle näytettiin vihreää valoa. Lopullisesti asiasta päättää eduskunta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    3. 3

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    4. 4

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    5. 5

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    6. 6

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    7. 7

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    8. 8

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    9. 9

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    10. 10

      ”Kahvin steve jobs” väistyy Starbucksin johdosta – huhuttu lähtevän politiikkaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    3. 3

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    4. 4

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    5. 5

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    6. 6

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    7. 7

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    8. 8

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    9. 9

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    10. 10

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    3. 3

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    4. 4

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    8. 8

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    9. 9

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    10. 10

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    11. Näytä lisää