Testi voi tuhota myynnin

Lehden turvaistuintesti pakotti Jukka Sundbergin pitkään luotsaaman Britaxin poistamaan yhden istuimen markkinoilta. Testihäviö on notkauttanut myyntiä myös Pihlavan ikkunassa.
Paljon julkisuutta saava tuotetesti voi ajaa testissä huonosti menestyvän tuotteen markkinoilta. Näin kävi esimerkiksi Britax Pohjolan Lapset Oy:n maahantuomalle turvaistuimelle, joka sai kehnoimmat pisteet Tekniikan Maailman viime vuonna tekemässä turvaistuintestissä.

Yritystä vielä tuolloin johtaneen, sittemmin eläkkeelle jääneen Jukka Sundbergin mukaan puhelinlinjat kävivät kuumina, kun testatun istuimen ostaneet asiakkaat alkoivat vaatia rahojaan takaisin. –Tekniikan Maailma tappoi sen istuimen. Emme voineet tehdä muuta kuin lopettaa sen myynnin, Sundberg sanoo.

Mittavan uran lastentarvikkeiden turvallisuuden parissa Pohjoismaissa tehnyt Sundberg moittii turvaistuintestiä asiantuntemattomaksi ja epäreiluksi.
–Näiden testien tekijät testaavat tänään lenkkimakkaraa, huomenna turvaistuimia ja kolmantena päivänä autoja. Siinä jää tuntemus joskus pinnalliseksi.




Turvaistuintestin keskeisenä ongelmana Sundberg pitää sitä, että testissä käytetyn radan omistaa yritys, joka toimii yhden turvaistuinvalmistajan alihankkijana. Tämän valmistajan istuin nappasi testin kärkitilan. Sundbergin mielestä radan omistaja pääsi vaikuttamaan liikaa sekä itse testiin että sen tulosten tulkintaan.

–Sama istuin, joka Suomessa voitti testin, oli Ruotsissa testihäviäjä. Se hajosi täysin ja hylättiin, Sundberg lisää.

Tekniikan Maailman päätoimittaja Martti Merilinna kuittaa Sundbergin puheet panetteluksi.
–Testi tapahtui meidän täydellisessä valvonnassamme. Ainoa Suomessa käytettävissä oleva rata sattuu olemaan yhdellä valmistajalla. Samaa rataa käyttävät tutkimuslaitoksetkin, Merilinna toteaa.

Puhelimet alkoivat piristä myös Pihlavan Ikkunassa ja sen edustajilla TM Rakennusmaailman viimetalvisen puuikkunatestin jälkeen. Pihlavan Ikkuna jäi testin hännille.

–Se oli harmillista. Kovin vakavasti se lehti näköjään otetaan, yrityksen viestinnästä vastaava Leila Mäenpää toteaa. Mäenpäätä harmitti etenkin se, että Pihlavan Ikkunaa edusti testissä alihankkijan tuote.

–Ei se enää auttanut, vaikka kerroimme, että olimme lopettaneet puuikkunoiden valmistamisen jo muutama vuosi sitten. Silloin harvakseltaan kun niitä meiltä kysytään, tilaamme ne muualta.
–Kyseistä ikkunaa myytiin heidän normaalissa valikoimassaan Pihla-tuotteen nimellä. Siinä ei mainittu, että se on alihankkijan tekemä, vastaa TM Rakennusmaailman toimituspäällikkö Juho Huttula.

Lisää aiheesta Taloussanomissa 18.10.2006.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    3. 3

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    4. 4

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    5. 5

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    6. 6

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    7. 7

      Ruotsin valtio valittaa: Meille maksetaan liikaa veroja

    8. 8

      Haluaisitko asuntolainan jopa 45 vuodeksi? Viranomainen varoittaa

    9. 9

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    10. 10

      Googlen autoprojekti kompastui erikoiseen ongelmaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      ”Hienostunut rikollinen juoni” ABB:ssä: Talousvastaava vei 100 miljoonaa ja katosi

    3. 3

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    4. 4

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    5. 5

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    6. 6

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    7. 7

      Näkökulma: Euron tuho voi alkaa – näin ajopuu-Suomen kohtalo ratkeaa

    8. 8

      Kreikka tarvitsee taas rahaa – näin se vaikuttaa Suomeen

    9. 9

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    10. 10

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    3. 3

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    4. 4

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    5. 5

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    6. 6

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    7. 7

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    10. 10

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    11. Näytä lisää