Valikko

Kirjakauppa käy hurjana

Kaunokirjallisuuden myynti hätyyttelee tänä vuonna uusia ennätyslukemia. Myyntitilastot keulivat jo, vaikka syksyn kirjasesonki on vasta aluillaan.
Jo tammi–syyskuussa kirjamyynti kasvoi yli seitsemän prosenttia. Monen suosikkikirjailijan teokset eivät vielä tilastossa näy, sillä ne ovat tulleet myyntihyllyihin lokakuun puolella, tilastoa pitävät Suomen Kustannusyhdistys ja Kirjakauppaliitto muistuttavat.

Joulukaupan kontolle jää, tuleeko kirjavuodesta ennätyksellinen. Kustantajat puskevat kirjat markkinoille viimeistään tulevan viikonlopun Helsingin kirjamessuille, ja myynnin huipentavat isänpäivä ja joulu.

Syyskuun myydyimpiä kirjoja olivat Ilkka Remeksen 6/12, Jari Tervon Ohrana ja Kjell Westön Missä kuljimme kerran.

Kirjakärjessä ovat myös Laila Hirvisaari, Kari Hotakainen, Anna-Leena Härkönen, Virpi Hämeen-Anttila, Arto Paasilinna ja Heli Laaksonen. Kymmenenneksi myydyin kotimaisessa kaunokirjallisuudessa oli Erik Wahlströmin Jumala.

Syyskuun myydyin tietokirja oli Juhani Seppäsen Selvästi juovuksissa.

Myös lastenkirjojen myynti kasvoi liki seitsemän prosenttia. Alkuvuotta vauhditti uusin Harry Potter -suomennos.

Suosituimmat lastenkirjailijat olivat syyskuussa Mauri Kunnas, Sinikka ja Tiina Nopola sekä Aino Havukainen ja Sami Toivonen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    2. 2

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    3. 3

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    4. 4

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    5. 5

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    6. 6

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    7. 7

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    8. 8

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    9. 9

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    10. 10

      ISTV:n Nobel-studio: Tällaiset juhlat Bengt Holmströmiä odottavat Tukholmassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    2. 2

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    3. 3

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    4. 4

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    5. 5

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    6. 6

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    7. 7

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    8. 8

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    9. 9

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    10. 10

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    11. Näytä lisää