Valikko

Tyttöjen muoti puree Kampissa

Nuorten muodin konkariyrittäjä Kari Halonen laajentaa vähittäiskauppaansa saksalaisella Madonna-merkillä. Ensimmäinen myymälä on Kampin kauppakeskuksessa. Keskuksen yläkerrosten huono myyntimaine ei Halosta hirvitä.


Vaatteiden maahantuontiyhtiö Cape Nordic luottaa Kampin keskuksen vetovoimaan: tukkuyhtiö laajentuu vähittäiskauppaan ja avaa nyt kolmannen oman myymälän Kamppiin. Cape Nordicilla on Kampissa jo Gallery-myymälä sekä Tom Tailor -myymälä. Halosen yhtiö tuo maahan myös esimerkiksi Pepe Jeans -vaatteita.

– Olemme olleet tyytyväisiä, onhan meillä jo kolme munaa samassa korissa. Kauppa käy hyvin, Halonen sanoo kauppakeskuksesta.

Madonna on alunperin saksalainen nuorten naisten ja tyttöjen vaatemerkki, jonka myynti on levinnyt muun muassa Belgiaan, Viroon, Puolaan, Venäjälle, Tšekkiin ja Espanjaan.

– Merkki ei liity mitenkään laulajaan, Halonen nauraa.
– Omalla myymälällä tuomme brändiä esille paikoissa, joissa ei ole jälleenmyyjiä, Halonen korostaa. Madonnaa Cape Nordic myy jo esimerkiksi Sokokselle.

Halonen kertoo Madonna-myymälän ylittäneen myyntibudjettinsa ensimmäisen viikon aikana kolmanneksella.

Halonen tuli nuorisomuodin kauppaan 1990-luvulla skeittimyymälän kautta. Nyt tukkuri myy vaatteita Suomen lisäksi Baltiassa. Tartossa Cape Nordicilla on niin ikään oma myymälä.

Kampin kauppakeskuksessa on 150 yritystä. Enemmistön keskuksesta omistaa kiinteistösijoitusyhtiö Boultbee. Osa Kampin yrittäjistä on kritisoinut uuden keskuksen yläkerrosten asiakasvirtojen heikkoutta ja keskuksen markkinointia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    3. 3

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    4. 4

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    5. 5

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    8. 8

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    9. 9

      8 vinkkiä – näin nobelisti kääntäisi Suomen talouden nousuun

    10. 10

      Yle: Parkkisakoista valittaminen maksaa nyt 250 euroa – ”Pienituloiset nielevät kiukkunsa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    3. 3

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    4. 4

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    5. 5

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    6. 6

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    7. 7

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    8. 8

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    9. 9

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    10. 10

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    3. 3

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    4. 4

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää