Valikko

Näpertely uhkaa teknofirmojen kasvua

Kotikutoinen puuhastelu vaikeuttaa suomalaisten ohjelmistoyritysten kansainvälistymistä, sanoo Tellus Internationalin toimitusjohtaja Petri I. Salonen.


Kotikutoisuus näkyy ensimmäiseksi siinä, että kansainvälistymisestä haaveilevien it-yritysten hallitukset ovat lähes täysin suomalaisia ja niissä on niukahko kansainvälinen kokemus.

- Se on iso ongelma. Miten voi kansainvälistyä, jos hallitusjäsenillä ei ole merkittävää kansainvälistä kokemusta, pohtii etenkin it-yrityksille vientitukea USA:n markkinoille tarjoavan yhdysvaltalaisen Tellus Internationalin Petri I. Salonen.

Pienen yrityksen on luonnollisesti vaikea saada ulkomaisia osaajia hallitukseensa jo sen takia, että hallituspalkkiot ovat Suomessa kovin pieniä. Tuhat euroa kuukaudessa ei kannusta hyppäämään tuntemattoman suomalaisfirman hallitukseen.

Optio-ohjelma on yksi mahdollisuus kannustaa, mutta optiotkin syövät pienessä yhtiössä nopeasti yrittäjäomistajien omistusosuutta.

Siksi kannattaa muistaa, että kansainvälistä kokemusta löytyy kotimaastakin, kun katselee avaralla katseella.

Nykyisin teknofirmojen hallitusjäsenet tulevat paljolti it-bisneksestä, mutta laajempaa ja pidempää kansainvälistä kokemusta löytyy muun muassa metsäteollisuudesta ja konepajateollisuudesta.

Amerikkalaisen it-firman toimitusjohtajana aikanaan toimineen Salosen esimies tuli raskaasta perusteollisuudesta. Tämä teollisuusmies toi hallitukseen teknofirman kipeästi kaipaamaa liiketoimintaosaamista.

- Kannattaisi muistaa, että suomalainen perusteollisuus menestyy kattavasti maailmalla, mutta ohjelmistoteollisuus ei, sanoo Salonen.

Suomi-keskeinen maailmankuva on huono apu toimialalla, jonka markkinoista USA on puolet ja Suomi alle prosentin. Pieniltä Suomen markkinoilta lähtevä yritys yrittää usein ponnistaa maailmalle liian pienillä panoksilla. Miljoonan tai parin investointi esimerkiksi Yhdysvaltain markkinoilla ei riitä pitkälle.

Suomalaiset riskisijoittajat yrittävät hajauttaa riskiä jakamalla pienet panoksensa moneen kohteeseen.

- Silloin suomalainen sijoittaja maksimoi riskinsä minimoimalla rahan mahdollisimman moneen firmaan. Silloin ei sijoita mihinkään riittävästi, että syntyisi vaikkapa seuraava nokia, provosoi Salonen.

Edes kuuman it-buumin aikaiset pörssilistautumiset eivät ole paljoa tuottaneet, vaikka rahaa tuli ovista ja ikkunoista.

- Yhdestäkään tuolloin listautuneesta yrityksestä ei ole tullut oikeasti merkittävää kansainvälistä peluria, sanoo Salonen.

Salosen mukaan valtion lisärahoitus ei ratkaise perusongelmaa.

- On aivan älytöntä, että valtio rahoittaa yrityksiä, joilla ei ole osoittaa edes kotimarkkinoilla kannattavaa rakennetta.

Jos yritys lähtee kansainvälistymään vähäisellä vientikokemuksella ja pienillä panoksilla, eivät vaikeudet voi yllättää ketään. Salosen mukaan kansainvälisten markkinoiden avaamista kannattaisi ohjailla Suomen ulkopuolella.

- Pääkonttori kannattaisi siirtää esimerkiksi Yhdysvaltoihin niin, että myös johto on siellä. Suomesta kannattaisi tehdä tuotekehitysmaa, koska siinä me olemme hyviä.

USA:sta löytyy Salosen mukaan rahaa hyville ideoille, mutta ideoiden toteuttamisessa pitää olla uskottavasti liikkeellä.

- Olisi pakko hyväksyä, että haetaan paikallinen johto. Pääomasijoittaja ei lähde mukaan, jos Suomesta tulee Jaska vetämään toimintaa jenkkimarkkinoilla.

Suomalainen voi hyvinkin olla alan paras osaaja, mutta amerikkalaisessa kulttuurissa purjehtiminen on vaikeaa suomalaiselle. Keskustelukulttuuri, myyntityö ja lähes kaikki toimii USA:ssa eri tavalla kuin Suomessa.

- Vaikka olet hyvä kertomaan juttuja, et saa montakaan puhelua läpi Dallasissa, jos et ymmärrä kulttuuria, varoittaa Salonen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    3. 3

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    4. 4

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    5. 5

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    6. 6

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    7. 7

      Euro romahti hetkellisesti Renzin eroilmoituksen jälkeen

    8. 8

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    9. 9

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    10. 10

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    3. 3

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    4. 4

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    5. 5

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    6. 6

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    9. 9

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    10. 10

      Wahlroos: Tässä on Suomen työttömyysongelman perimmäinen syy – ”Ihan käsittämätöntä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    6. 6

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    10. 10

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    11. Näytä lisää