Valikko

Kone takoo taas hyvää tulosta

Alkuvuonna runsaasti tilauksia keränneen hissiyhtiö Koneen tulos oli kolmannella vuosineljänneksellä kasvussa ja ylitti odotukset. Toimitusjohtaja Matti Alahuhta on tyytyväinen yhtiön markkinaosuuden vahvistumiseen.


Koneen tulos ennen veroja oli kolmannella vuosineljänneksellä 101,2 miljoonaa euroa, kun se vuotta aikaisemmin jäi 80,4 miljoonaan euroon. Osakekohtainen tulos nousi 0,44 eurosta 0,55 euroon.

Uutistoimisto Startelin keräämässä ennusteessa analyytikot odottivat tuloksen ennen veroja nousevan keskimäärin 95,0 miljoonaan euroon.

– Olen erittäin tyytyväinen jatkuvasti vahvistuvaan markkina-asemaamme ja samalla parantuvaan kannattavuuteemme. Alueellisesti tarkasteltuna
kehitys oli vahvaa erityisesti Aasiassa. Tilausten kasvu oli jälleen voimakkainta Kiinassa, toimitusjohtaja Matti Alahuhta sanoo tiedotteessa.

Liikevoitto parani 79,1 miljoonasta eurosta 101,1 miljoonaan euroon.

Liikevaihtoa kertyi 879,8 miljoonaa euroa, kun se viime vuoden heinä-syyskuussa oli 804,7 miljoonaa euroa.

Kolmannella vuosineljänneksellä Kone hankkii uusia tilauksia 742 miljoonalla eurolla.

Kone nosti jo heinäkuussa ennustettaan koko vuoden liikevoitosta. Hissiyhtiö pitää liikevoittotavoitteensa 335–355 miljoonassa eurossa ja liikevaihtonsa yhtiö arvioi edelleen kasvavan tänä vuonna noin kymmenellä prosentilla viime vuodesta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      KL: Starbucks laajenee maailmalla - uuden luksuskahvin hinta voi nousta lähes 10 euroon

    2. 2

      Näkökulma: Liian kallis asuminen jakaa sukupolvet voittajiin ja häviäjiin

    3. 3

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    4. 4

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    5. 5

      Luulitko Helsinkiä kalliiksi? Tämä vertailu todistaa toisin

    6. 6

      Lehti: Hatchimals-hulluus iski - kirjailija osti hittileluja 20 000 dollarilla

    7. 7

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    8. 8

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    9. 9

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    10. 10

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näkökulma: Liian kallis asuminen jakaa sukupolvet voittajiin ja häviäjiin

    2. 2

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    3. 3

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    4. 4

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    5. 5

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    6. 6

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    7. 7

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    8. 8

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    9. 9

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    10. 10

      Lehti: Hatchimals-hulluus iski - kirjailija osti hittileluja 20 000 dollarilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    6. 6

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    7. 7

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    8. 8

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    9. 9

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    10. 10

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    11. Näytä lisää