Valikko

Suomalainen kyhnöttää yhä minikodissa

Suomalainen asuu yksin yksiössä tai kaksiossa. Tilastokeskuksen keskiviikkona julkaisemien tietojen mukaan suomalaisasunnoista 45 prosenttia on yksiöitä tai kaksioita.
Asuntokunnista eli kotitalouksista on yhden henkilön talouksia 40 prosenttia.

Suomalaisen kotitalouden keskimääräinen koko oli vuoden 2005 lopussa 2,12 henkeä. Keskikoko on laskenut, vielä vuonna 1970 kotitaloudessa asui keskimäärin kolme henkeä. Ruokakunnan koko on maaseudulla hieman suurempi kuin kaupungissa:

Tutkija Sampo Ruoppila Net Effect -tutkijaorganisaatiosta kertoo ruokakuntien pienenemisen johtuvan yksin asuvien määrän kasvusta niin nuoremmissa kuin vanhemmissa ikäluokissa ja lisäksi perheiden lapsiluvun pienenemisestä.

Vaikka suuri osa suomalaisista elää yksiöissä ja kaksioissa, siis suhteellisen pienissä asunnoissa, asumisväljyys on itse asiassa kasvanut. Asuntoa kohti asuu entistä vähemmän ihmisiä. Tilastokeskuksen mukaan ahtaasti asuvia on kuitenkin edelleen paljon, vuoden 2005 lopussa ahtaasti asui noin miljoona suomalaista.

Suurin osa kotitalouksista eli 64 prosenttia asui omistusasunnossa. Vuokralla asui noin 32 prosenttia ruokakunnista. Ikä vaikuttaa asumismuotoon selvästi, alle 30-vuotiaista selvä enemmistö, 72 prosenttia, asuu vuokra-asunnossa. 31-64-vuotiaista vuokralla asuu 28 prosenttia ja tätä vanhemmista vain noin 19 prosenttia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    2. 2

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    3. 3

      Kiinassa rakennetaan aidon kokoinen Titanic-kopio

    4. 4

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    5. 5

      Neljä suurkaupunkia aikoo kieltää dieselautot

    6. 6

      Nordea selvitti, kuinka paljon joulu maksaa suomalaiselle – onko oma joulubudjettisi isompi vai pienempi?

    7. 7

      Ekonomisti Trumpin ministerivalinnoista: Kokemusta pääasiassa katsomosta huutelusta

    8. 8

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    9. 9

      Erikoinen tilanne autokaupassa: 1500 uutta Porschea myydään käytettyinä

    10. 10

      Suomi hävisi roaming-äänestyksessä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    2. 2

      Nordea selvitti, kuinka paljon joulu maksaa suomalaiselle – onko oma joulubudjettisi isompi vai pienempi?

    3. 3

      Erikoinen tilanne autokaupassa: 1500 uutta Porschea myydään käytettyinä

    4. 4

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    5. 5

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    6. 6

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    7. 7

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    8. 8

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    9. 9

      8 vinkkiä – näin nobelisti kääntäisi Suomen talouden nousuun

    10. 10

      Neljä suurkaupunkia aikoo kieltää dieselautot

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    6. 6

      Pankkitili suljettiin yllättäen – yrittäjän bisnes loppui kuin seinään

    7. 7

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    8. 8

      Miten saa mukavan paikan lentokoneeseen? 7 keinoa

    9. 9

      Satolla rutkasti asuntoja tyhjillään – vuokrasta voi saada alennusta: ”Ei tarvinnut edes neuvotella”

    10. 10

      Kommentti: Mikä asuntopula? Asuntoja makuutetaan tyhjillään – ja siihen on syynsä

    11. Näytä lisää