Valikko

Stora Enso investoi Suomessa ja Itävallassa

Metsäyhtiö Stora Enso investoi yhteensä 74,5 miljoonaa euroa suomalaisiin ja itävaltalaisiin tuotantolaitoksiinsa.
Anjalan tehtaan jälkikäsittelytoimintojen uudistamiseen investoidaan 32,4 miljoonaa euroa. Uuden jälkikäsittelyn ennakoidaan olevan käytössä ensi vuoden lopussa ja tehtaan henkilöstö vähenee 35:llä vuoden 2008 alkupuoliskolla.

Oulun tehtaan uuteen arkituslinjaan investoidaan 25,3 miljoonaa euroa. Lisäkapasiteetin arvioidaan olevan käytössä vuoden 2008 puoliväliin mennessä.

Itävallan Bad St. Leonhardin sahalle rakennetaan 16,8 miljoonalla eurolla ristiin liimattuja elementtejä valmistava tehdas. Rakennustyöt alkavat ensi vuoden tammi-maaliskuussa ja valmiina tehtaan on määrä olla keväällä 2008.

Investointi lisää henkilöstöä 53 henkilöllä. Tehtaalla valmistettavat elementit ovat suuria ristiin liimattuja puisia rakennuselementtejä, joita käytetään tyypillisesti välipohjiin, kattoihin sekä sisä- ja ulkoseiniin.

Stora Enso kertoo myös aloittavansa kahdenkeskiset neuvottelut chileläisen metsäteollisuusyhtiö Araucon kanssa tavoitteenaan brasilialaisen Arapotin eräiden toimintojen yhteisomistus.

Yhteisomistusneuvottelut koskevat lähinnä sahaa ja maaomistusta. Stora Enson mukaan sitomattomat neuvottelut on määrä saada päätökseen tammikuun loppuun mennessä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Coca-Cola saa uuden toimitusjohtajan – tehtävä selvä

    2. 2

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    3. 3

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    4. 4

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    5. 5

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    6. 6

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    7. 7

      Luulitko Helsinkiä kalliiksi? Tämä vertailu todistaa toisin

    8. 8

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    9. 9

      Konkurssin riskistä varoittanut Takoma romahti pörssissä

    10. 10

      Kommentti: Kansanedustajat, kauppa päättää valikoimansa itse

    11. Näytä lisää
    1. 1

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    2. 2

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    3. 3

      Länsimetro valmis liikenteelle aikaisintaan huhtikuussa – Matinkylään yhteys kesäkuussa

    4. 4

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    5. 5

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    6. 6

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    7. 7

      Yhä useammalta työttömältä evätään tuet – ”Seuranta on tehostunut”

    8. 8

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    9. 9

      S-ryhmä joutui myrskynsilmään – turkiskohussa kyse on neljästä tuotteesta

    10. 10

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    9. 9

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    10. 10

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    11. Näytä lisää