Valikko

Suomalaismusiikki kävi kaupaksi maailmalla

Suomalaista musiikkia vietiin ulkomaille melkein 29 miljoonan euron arvosta vuonna 2005. Kasvua edellisvuodesta oli peräti 33 prosenttia. Tuloja toi muun muassa Nightwish, jonka keulakuvana oli tuolloin vielä Tarja Turunen.

Kasvu oli viime vuonna kovaa, sillä vuonna 2004 vienti kasvoi 9 prosenttia ja sitä edellisenä 12 prosenttia. Tutkimuksen tehneen Media Cleverin tutkimusjohtaja Sami Vehkaluoto uskoo, että viime vuoden kovan kasvun taustalla ovat lisääntyneet vientiponnistelut.

Toistaiseksi musiikkiviennin kasvu lepää varsin harvan bändin harteilla, joten heilahdukset markkina-arvossa voivat olla melko pienestä kiinni. Bändejä tulee kuitenkin koko ajan lisää.

– On mielenkiintoista nähdä, miten viennin määrä tulevina vuosina kehittyy. Tuplaantuuko vai triplaantuuko se, Vehkaluoto sanoo.

Tutkimuksesta ei käy ilmi se, mitkä bändit tai artistit tuovat suurimmat vientitulot.

Suomalaista musiikkia menee edelleen eniten kaupaksi Pohjoismaissa ja saksankielisillä alueilla, joista tulee 45 prosenttia vientituloista. Tärkein yksittäinen vientimaa on Saksa.

Britannian, Yhdysvaltojen ja Aasian markkinat vetävät kuitenkin aiempaa paremmin. Pohjois-Amerikkaan vietiin viime vuonna jo 10 prosenttia ja Britanniaan 8 prosenttia suomalaismusiikista.

Tekijänoikeuskorvausten perusteella eniten suomalaista musiikkia kuunnellaan Pohjoismaissa, sen sijaan tavaroiden ja palvelujen myyntitulot jakautuivat aiempaa tasaisemmin eri markkina-alueiden kesken. Tavaroihin ja palveluihin lasketaan muun muassa levy- ja keikkamyynti sekä rojaltit ja lisenssitulot. Melkein puolet vientituloista tuli tavaroiden myynnistä, palveluista kolmannes ja tekijänoikeuskorvauksista loput.

Tulevaisuuden näkymiään alan yritykset kuvaavat pääosin hyviksi tai erittäin hyviksi. Tutkimuksen musiikkiviennin markkina-arvosta on tehnyt Media Clever ja se julkistettiin tänään Musiikki & Media -tapahtumassa Tampereella.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    3. 3

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    4. 4

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    5. 5

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    6. 6

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    7. 7

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    8. 8

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    9. 9

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    10. 10

      Neljä suurkaupunkia aikoo kieltää dieselautot

    11. Näytä lisää

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    3. 3

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    4. 4

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    10. 10

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    11. Näytä lisää