Miljoonalahjoitus korkeakouluille

Lahjoituksen tehnyt Kaute-säätiö toivoo Helsingin kauppakorkean ja Teknillisen korkeakoulun vahvistavan yhteistyötä.
Helsingin kauppakorkeakoulu (HSE) ja Teknillinen korkeakoulu (TKK) julkistivat eilen saamansa miljoonan euron lahjoituksen innovaatio-opetuksen kehittämiseksi.

Lahjoittajana oli Kaupallisten ja teknillisten tieteiden tukisäätiö Kaute, joka teki kaikkien aikojen suurimman lahjoituksensa säätiön 50-vuotisen toiminnan kunniaksi.

Molemmat korkeakoulut saavat summalla lahjoitusprofessuurin viideksi vuodeksi. Kaute-säätiön toiveena on, että lahjoitus vahvistaa kahden korkeakoulun yhteistyötä.
– Haluamme edistää yhteistyötä, mutta emme ota kantaa innovaatioyliopiston perustamiseen, sanoo säätiön puheenjohtaja Pekka Kainulainen.

TKK:lla ja HSE:lla on nyt yhteensä vajaat 15 lahjoitusprofessuuria, mutta lisää on neuvotteluiden alla.
– Lahjoitusprofessuurit tulevat entistä tärkeämmiksi, kun valtion rahoitus tiukkenee, sanoo HSE:n rehtori Eero Kasanen.
Kasanen toivookin, että lakia muutettaisiin niin, että viittä vuotta pidemmät lahjoitusprofessuurit tulisivat mahdollisiksi. Pidemmät professuurit olisivat tärkeitä muun muassa siksi, että kovimpia huippututkijoita on vaikea saada viiden vuoden virkoihin. USA:ssa yritykset tekevät lahjoituksia rajoittamattomaksi ajaksi. Silloin lahjoitussumman tosin pitää olla niin suuri, että professuuria voi ylläpitää pääoman tuotoilla.

Pienemmätkin lahjoitukset auttaisivat, jos lahjoituksella voisi amerikkalaiseen tapaan maksaa osan professuurin kustannuksista. TKK:n rehotir Matti Pursula toivoo myös, että lahjoitusten verovähennysoikeutta nostettaisiin nykyiseltä 25 000 euron tasolta.
Lahjoituksen tehneen Kaute-säätiön omaisuus on vajaat 20 miljoonaa euroa. Sijoitukset ovat pääosin kotimaisissa pörssiyhtiöissä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    2. 2

      Bild: Kreikka tarvinnee ”kaksinumeroisen miljardisumman”

    3. 3

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    4. 4

      Kulta on kallistunut selvästi – sijoittajat pelkäävät osakkeiden olevan vaarallisen kalliita

    5. 5

      SAK:n kysely: Painostus työehtojen heikentämiseen kasvanut – palkkoja halutaan alas

    6. 6

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    7. 7

      Ulla Nord lähti etsimään ”kadonneita” miehiä – kolkutteli heidän oviaan ja auttoi kädestä pitäen

    8. 8

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    9. 9

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    10. 10

      Omatoimisuuden kasvu näkyy – valitukset lentolipuista lisääntyivät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    2. 2

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    3. 3

      Konkarisijoittaja Tom Tukiainen, 59, pani 100 000 euroa riskillä turvapaikanhakijoihin

    4. 4

      Työntekijä saa jännittää nyt 2 kuukautta pidempään – koeajat pitenivät vuoden alussa

    5. 5

      USU: Kaavailtu muutos asuntolainakattoon herätti huolen – ”Ei nuorella ole kesämökkiä myytäväksi”

    6. 6

      ”Alkaako miesten katoaminen työvoimasta jo lapsuudessa?”

    7. 7

      Nyt puhuu Go! Aviationin ex-työntekijä: Syttyi käsittämätön ilmiriita

    8. 8

      Ford pelasi uhkapeliä Venäjän markkinalla, ja se alkoi kannattaa

    9. 9

      Brittilehti hehkuttaa suomalaista perustulokokeilua – ongelmia kaksi

    10. 10

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      ”Kesämökkejä alkaa olla riesaksi asti” – FK ei halua, että omaisuutta pantataan perinnöksi

    6. 6

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    7. 7

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    8. 8

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    9. 9

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    10. 10

      Kuin bensaa ostaisi: Forssassa aloittaa myyjätön kauppa

    11. Näytä lisää