Valikko

Koko kaupunki eläisi sadan isotuloisen veroilla

Sata suurituloisinta elättäisi veroillaan pienen kaupungin. Fortumin toimitusjohtaja Mikael Lilius maksoi viime vuonna veroja 2,8 miljoonan euroa.


Viime vuonna sadan suurimman ansiotulot olivat 130 miljoonaa euroa ja verot 73 miljoonaa euroa. Mukaan on laskettu kaikki verot, myös esimerkiksi varallisuusvero.

Sadan eniten tienanneen maksamilla veroilla kattaisi pienen kaupungin tai ison kunnan menot. Viime vuonna Pirkkalan menot olivat 71,6 miljoonaa euroa.

Tuhannen kovapalkkaisimman verotulot riittäisivät jo keskikokoisen kaupungin kulujen peittämiseen.

Vuonna 2005 tuhat suurituloisinta maksoi veroja yhteensä 295 miljoonaa euroa. Tuolla määrällä olisi katettu viime vuonna Mikkelin menot, jotka olivat 254 miljoonaa euroa.

Sadan suurituloisimman verotulot riittävät kattamaan esimerkiksi summan, jonka valtio käyttää vuodessa kaikkien työttömien peruspäivärahan maksamiseen.

Fortumin toimitusjohtaja Mikael Lilius maksoi miljoonaveronsa 4,4 miljoonaa euron ansiotuloista.

Nokian hallituksen puheenjohtaja Jorma Ollila tienasi 4,4 miljoonaa euroa ja maksoi veroja 2,5 miljoona euroa.

Pohjolan entinen toimitusjohtaja Eero Heliövaara puolestaan pulittii veroja 1,5 miljoonaa euroa. Hänen ansiotulonsa olivat 2,8 miljoonaa euroa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    3. 3

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    4. 4

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    5. 5

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    6. 6

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    7. 7

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    8. 8

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    9. 9

      Hukkunut avain tulee kalliiksi

    10. 10

      Kiinassa rakennetaan aidon kokoinen Titanic-kopio

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    3. 3

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    4. 4

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    5. 5

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    6. 6

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    7. 7

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    8. 8

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    9. 9

      Nämä Siwat ja Valintatalot muuttuvat K-marketeiksi tammikuussa – katso koko lista

    10. 10

      Taliseteli aiheutti kohun Britanniassa – keskuspankki ”suhtautuu huoleen erittäin vakavasti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    3. 3

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    4. 4

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää