Tuleva eläke on jättipettymys

Tänään työuraansa aloitteleva nuori aikuinen saa varautua huomattavasti matalampaan eläketasoon kuin vanhempansa tai palkkatyöstä jo eläkkeelle jääneet isovanhempansa. 1980-syntyneen eläke jää 41 prosenttiin bruttopalkasta.
Eläkkeellä ei myöskään tule samalla tavalla toimeen 30 vuoden kuluttua kuin nyt, jos verrataan tulevan eläkeläisen ostovoimaa sen ajan palkansaajaan. Työeläketulo suhteessa palkkatasoon laskee kymmenisen prosenttia nykytasoon verrattuna.


Luvut löytyvät Eläketurvakeskuksen pitkän aikavälin eläkelaskelmia koskevasta tutkimuksesta. Sen mukaan työeläkkeet nousevat suhteessa palkkatasoon vielä noin kymmenen vuoden ajan, mutta 2020 lähtien eläkkeet alkavat hitaasti alentua suhteessa palkkaan.


Eläkkeiden suurin tulevaisuusleikkuri on elinaikakerroin, joka syö 1980 syntyneen eläkkeestä peräti 12,7 prosenttia. Eläkettä voi toki nostaa jatkamalla työuraansa yli 63-vuoden vanhuseläkeiän ja tienaamalla superkarttumaa eläkkeelleen tältä ajalta.

Tulevien eläkeläisten suhteellinen asema on sitä huonompi, mitä enemmän ansiot nousevat. Tästä pitää huolen eläkeindeksi, joka noteeraa vain viidenneksen palkkojen noususta. 

Paradoksaalisesti lama paransi eläkeläisten suhteellista asemaa, sillä he joutuivat ainoastaan veronkiristyksen kautta laman maksumiehiksi. 

– Eläkeläiset eivät joutuneet työttömyyden kohteeksi, johtaja Hannu Uusitalo Eläketurvakeskuksesta sanoo.

Eläketurvakeskus julkistaa eläkeläisten asemaa lamasta tähän päivään luotsaavan tutkimuksen tässä kuussa.

Henkilökohtaiset työeläkelaskelmat Eläketurvakeskus lähettää koteihin vuoden 2008 alussa. Niiden piti tulla jo nyt vuoden alusta, mutta teknisten syiden takia postitus siirtyy vuodella.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    2. 2

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    3. 3

      Mitä ihmettä? Yritysten ei pitänyt haastatella työttömiä, mutta haastattelijoita palkataan jo

    4. 4

      Finlaysonin ja Musti & Mirrin johtajat aloittivat Trump-boikotin – ”Ei tätä menoa voi enää hyväksyä”

    5. 5

      ”Ruoka mätänee pelloille” – vakava varoitus Brexitistä

    6. 6

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    7. 7

      Nokia ja Intel avaavat 5G-testilaboratorion Espooseen

    8. 8

      Kommentti: Perustuslaista viis – työnvälitystä yksityistetään nyt väkipakolla

    9. 9

      Näin sijoittaa kuopiolainen, helsinkiläinen ja oululainen – katso, onko salkkusi kuin naapurilla

    10. 10

      Kelan käsittelyajat rikkovat lakia – ”Hyvin kriittisiä tilanteita näillä perheillä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    2. 2

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    3. 3

      Mitä ihmettä? Yritysten ei pitänyt haastatella työttömiä, mutta haastattelijoita palkataan jo

    4. 4

      Kelan käsittelyajat rikkovat lakia – ”Hyvin kriittisiä tilanteita näillä perheillä”

    5. 5

      Näin sijoittaa kuopiolainen, helsinkiläinen ja oululainen – katso, onko salkkusi kuin naapurilla

    6. 6

      Uusi ennätys: 37 936 lopettanutta yritystä

    7. 7

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    8. 8

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    9. 9

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    10. 10

      Lähteet: Trumpin päästrategi Bannon tapasi Saksan suurlähettilään – viesti EU:lle oli kylmäävä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    9. 9

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    10. 10

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    11. Näytä lisää