Orion odottaa koko vuodesta hyvää

Lääkeyhtiö Orionin tulos jatkoi paranemistaan vuoden kolmannella neljänneksellä. Myös liikevaihto oli kasvussa.


Tulos ennen veroja parani lähes 19 prosenttia. Se oli heinä–syyskuussa 54,3 miljoonaa euroa, kun se vuotta aikaisemmin jäi 45,8 miljoonaan euroon.

Osakekohtainen tulos nousi 0,26 eurosta 0,28 euroon.

Liikevoitto parani 18 prosenttia: 54,3 miljoonaan euroon. Tähän sisältyy liiketoiminnan muissa tuotoissa asuinvuokratalojen myynnistä elokuussa saatu 9,8 miljoonan euron voitto.

Liikevaihtoa kertyi 149 miljoonaa euroa. Kasvua oli yli neljä prosenttia.

Lääkeliiketoiminnan liikevaihto kasvoi 4,6 prosenttia 139,9 miljoonaan euroon ja liikevoitto 5,6 prosenttia 45,1 miljoonaan euroon.

Diagnostiikkaliiketoiminnan liikevaihto pysyi käytännössä ennallaan 9,5 miljoonassa eurossa. Liikevoitto kasvoi kaksi prosenttia 1,5 miljoonaan euroon.

Orion ennakoi edelleen, että konsernin liikevaihto ja liikevoitto kasvavat tänä vuonna samassa suhteessa kuin alkuvuonnakin.

Nykyinen Orion syntyi heinäkuun alussa vanhan Orionin jakauduttua kahdeksi uudeksi pörssiyhtiöksi. Jakautumisessa syntynyt Orion muodostuu jakautuneen Orionin lääke- ja diagnostiikkaliiketoiminnoista. Jakautuneen Orionin tukkukaupparyhmästä perustettiin puolestaan Oriola-KD.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    3. 3

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    4. 4

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    5. 5

      Ruotsin valtio valittaa: Meille maksetaan liikaa veroja

    6. 6

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    7. 7

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    8. 8

      Googlen autoprojekti kompastui erikoiseen ongelmaan

    9. 9

      Haluaisitko asuntolainan jopa 45 vuodeksi? Viranomainen varoittaa

    10. 10

      Goldman Sachs puhui Helsingin pörssin laskuun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      ”Hienostunut rikollinen juoni” ABB:ssä: Talousvastaava vei 100 miljoonaa ja katosi

    3. 3

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    4. 4

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    5. 5

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    6. 6

      Näkökulma: Euron tuho voi alkaa – näin ajopuu-Suomen kohtalo ratkeaa

    7. 7

      10 hankalaa kysymystä työhaastatteluista – ja mitä niillä haetaan

    8. 8

      Kreikka tarvitsee taas rahaa – näin se vaikuttaa Suomeen

    9. 9

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    10. 10

      Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    3. 3

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    4. 4

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    5. 5

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    6. 6

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    7. 7

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Kauppojen aukiolot vapautettiin – näin kävi ABC-asemien markettimyynnin

    10. 10

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    11. Näytä lisää