Anite ostaa Elektrobitin tyttäriä

Elektrobit Group myy Network Test -liiketoimintansa Englannissa päämajaansa pitävälle Anite Groupille.
Kauppa käsittää Elektrobitin tytäryhtiöiden Nemo Technologies Oy:n ja Elektrobit Group Pte. Ltd.:n koko osakepääoman sekä muita liitännäisiä varoja.

Network Test -liiketoiminta keskittyy langattomien verkkojen ilmarajapinnan laadun testaamiseen ja analysointiin tarkoitettujen ohjelmistopohjaisten testausratkaisujen kehittämiseen, tuottamiseen ja myymiseen.

Liiketoiminta työllistää 39 henkilöä Suomessa ja 22 henkilöä ulkomailla, pääosin USA:ssa ja Aasiassa.

- Uuden strategiamme mukaisesti rakennamme erikseen kehitettäviä liiketoimintojamme entistä vahvemmiksi ja kilpailukykyisemmiksi. Halusimme myydä verkkotestausliiketoiminnan yritykselle, joka on sitoutunut kehittämään sen toimintaa pitkällä tähtäimellä. Anite vastasi parhaiten vaatimuksiimme hyvästä ostajasta, sanoo J.T. Bergqvist, Elektrobitin hallituksen puheenjohtaja.

Vaihtoehtoisia ennusteita

Anite maksaa Network Test -liiketoiminnasta Elektrobitille 85 miljoonaa euroa. Kauppahintaa voidaan myöhemmin tarkistaa kaupan toteutumisen aikaisten nettovarojen määrän perusteella. Anite maksaa Elektrobitille lisäkauppahintana enintään kaksitoista miljoonaa euroa, jos Network Test -liiketoiminta saavuttaa tietyt taloudelliset tavoitteet.

Kaupan toteutuminen edellyttää paitsi tavanomaisten yrityskaupan edellytysten täyttymistä, myös Aniten osakkeenomistajien hyväksyntää.

Elektrobit antaa kaksi vaihtoehtoista ennustetta loppuvuodelle, joista ensimmäinen käsittää Network Test -toiminnan ja jälkimmäinen ei.

Ensimmäisen ennusteen mukaan Elektrobitin tämän vuoden liikevaihdon jäävän samalle tasolle tai hieman alle vuoden 2005 liikevaihtotason johtuen pääosin Production Solutions -liiketoimintayksikön alhaisemmasta tuotantotestauslaitteiden myynnistä sekä niihin kohdistuneesta merkittävästä hintaeroosiosta.

Edellä mainitusta syystä ja meneillään olevista tuotannon uudelleenjärjestelyistä koko vuoden liikevoiton arvioidaan olevan alle kolmanneksen vuoden 2005 liikevoittotasosta.

Jälkimmäisen arvion mukaan kuluvan vuoden liikevaihto on 180-190 miljoonaa euroa ilman Network Test -liiketoimintaa, ja koko vuoden liikevoitto lienee hieman negatiivinen. Network Test -toiminnan myyminen nostaisi toteutuessaan vuoden viimeisen neljänneksen nettotulosta kertaluontoisesti noin 70:llä miljoonalla eurolla.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    2. 2

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    3. 3

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    4. 4

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    5. 5

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    6. 6

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    7. 7

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    8. 8

      Osa uhatuista tv-kanavista ei pimenekään 1,5 miljoonassa kodissa – ainakaan vielä

    9. 9

      Maailman arvokkain yhtiö saattaakin olla vasta kuudenneksi arvokkain

    10. 10

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    2. 2

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    3. 3

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    4. 4

      Tulli paljasti postimyyntiyrityksen törkeän veropetoksen – 2 miljoonan euron mätkyt

    5. 5

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    6. 6

      Eduskunta antoi Bernerille luottamuksensa

    7. 7

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    8. 8

      Osa uhatuista tv-kanavista ei pimenekään 1,5 miljoonassa kodissa – ainakaan vielä

    9. 9

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    10. 10

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää