Valikko

Valiokunta sulkisi kaupat jo kahdeksalta

Eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunta haluaa selvityttää mahdollisuudet sulkea kaupat jo kello kahdeksalta illalla kello yhdeksän sijaan.
Valiokunnan mukaan iltatunnit ja myöhäiset kotimatkat lisäävät selvästi työntekijöiden turvattomuuden tunnetta, minkä vuoksi valiokunta selvityttäisi mahdollisuudet edistää myymälöiden sulkeutumista viimeistään kello 20.00.


Huolissaan valiokunta on myös pienten kauppojen muuttumisesta kioskeiksi, koska se  voi tarkoittaa nykyistä useampien työntekijöiden yksintyöskentelyä myöhään iltaisin.


Nyt tavaratalot ja päivittäistavarakaupat ovat maanantaista perjantaihin auki ilta yhdeksään, samoin sunnuntaisin silloin, kun sunnuntakauppa on sallittua eli toukokuusta elokuun loppuun ja marraskuulta jouluun.


Valiokunta antoi oman lausuntonsa hallituksen kauppaa koskevaan selontekoon, joka on parhaillaan eduskunnan talousvaliokunnan käsittelyssä.


Talousvaliokunnalta odotetaan evästyksiä muun muassa sunnuntaikaupan laajentamiseen ja aukiolokiistaan, vaikka hallituksen selonteossa asiaan ei ole otettu kantaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    4. 4

      HS: Koulutettuja suomalaisia kaikkoaa ulkomaille – vain harva aikoo palata

    5. 5

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    8. 8

      Wahlroos: Tässä on Suomen työttömyysongelman perimmäinen syy – ”Ihan käsittämätöntä”

    9. 9

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    10. 10

      Kemijärven sillan ja Turun sairaalan betoniongelman syy selvisi: liikaa ilmaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    3. 3

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    4. 4

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    5. 5

      Raju luku lapsilisien leikkauksista – ”Lisäävät pienituloisuutta”

    6. 6

      Leikkaukset iskivät lapsilisään – mitä menetetyllä summalla saisi?

    7. 7

      Kodin1-tavaratalon sivuille ilmestyi viesti: ”Pian täällä taas...”

    8. 8

      Näkökulma: Kapina jatkuu – Brexit ja Trump olivat vasta alkua

    9. 9

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    10. 10

      Koeaika on pian yhä pidempi – ”Pitäisi sanoa selkeästi, mikä meni pieleen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Kelan pääjohtaja SK:lle ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?

    3. 3

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    4. 4

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää