Valikko

Seikku: Hinta ei ole liian hurja

Kai Seikku ei pidä ruotslaisen Swedish Meatsin hintaa liian kovana. Swedish Meats saneeraa jo toimintaansa, ja Seikku luottaa sen tuloksen kohenevan. Kaupassa syntyvä HKScan tavoittelee viiden prosentin liikevoittoa.


HK Ruokatalo maksaa ruotsalaisen lihayhtiön Swedish Meatsin liiketoiminnasta 113 miljoonaa euroa, ja ottaa lisäksi harteilleen ruotsalaisyhtiön velat, 185 miljoonaa euroa.

– Suhteessa yrityksen kokoon kauppahinta ei ole suuri, mutta suhteessa tuloksentekoon se on. Tällaista markkina-asemaa emme kuitenkaan muulla tavoin voisi hankkia, HK Ruokatalon toimitusjohtaja Kai Seikku perustelee.

– Hinta ei sovi kvartaalimiehen laskutikkuun, mutta tässä haetaan pitkän ajan strategista asemaa. Tärkein syy ostoon on markkina-asema Itämeren alueella.

Yhteen yhtiöitä puristaa myös kaupan keskittyminen.
– Ennakoimme myös kaupan yhdistymistä yli rajojen, Seikku perustelee.

Suomalais-ruotsalainen lihajätti aikoo parantaa tulostaan yhdistämällä sekä raaka-aineiden hankinnan että tuotteiden valmistuksen.

Koko yhtiön tavoitteeksi tulee viiden prosentin liikevoitto. Jos yritysosto toteutuu, on lukema noin puolet tavoitteesta.

– Valmistamme tuotteet jatkossa siellä, missä se on järkevintä, ei siellä missä raaka-aine on. Meille tulee yksi tuotantokapasiteetti ja yksi raaka-ainepooli, Seikku sanoo.

– Täytyy ottaa järki käteen. Meillä on 30 tuotantolaitosta ja niiden kiinteät kustannukset.

HK Ruokatalon osakekurssi lähti uutisen jälkeen pieneen alamäkeen, mutta kääntyi plussalle.

Säästösuunnitelmia tai tehtaiden mahdollista karsimista Seikku ei kuitenkaan kommentoi. Lisätietoa heruu, kun omistajat siunaavat kaupan ja suunnitelmat tarkentuvat.

Myöhemmin yhtiö myös rakentaa konsernirakenteensa uusiksi. Silloin saattavat vaihtua myös johtajat. HKScanin hallitukseen tulisi yksi jäsen lisää, Swedish Meats -osuuskunnasta.

Iso ostos ei sulje pois kasvun tavoittelua Baltiassa ja Puolassa.

– Tässä on eväät jatkolaajentumiseen. Pystymme ottamaan jatkossa lisää merkittäviä askelia, Seikku sanoo.

Toistaiseksi kummankin yhtiön brändit jatkavat vanhaan tapaan. Tulevaisuudessa voi siintää myös iso yhteinen elintarvikemerkki.

Kai Seikku kommentoi kauppaa

Kai Seikku kommentoi Swedish Meats- kauppaa
Kuva: Lehtikuva / Timo Jaakonaho

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      KL: Starbucks laajenee maailmalla - uuden luksuskahvin hinta voi nousta lähes 10 euroon

    2. 2

      Näkökulma: Liian kallis asuminen jakaa sukupolvet voittajiin ja häviäjiin

    3. 3

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    4. 4

      Luulitko Helsinkiä kalliiksi? Tämä vertailu todistaa toisin

    5. 5

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    6. 6

      Lehti: Hatchimals-hulluus iski - kirjailija osti hittileluja 20 000 dollarilla

    7. 7

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    8. 8

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    9. 9

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    10. 10

      TS: Olkiluodon avaus saattaa taas viivästyä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näkökulma: Liian kallis asuminen jakaa sukupolvet voittajiin ja häviäjiin

    2. 2

      Näin 3 ammattilaista sijoittaa rahansa – jännitystä, fanitusta ja varmoja kohteita

    3. 3

      KL: Talvivaaran osake liikkuu taas

    4. 4

      Nolottaako tinkiminen? ”Syytä anoppia” ja 5 muuta vinkkiä alennuksen saamiseksi

    5. 5

      1200 euroa, 170 euroa, 132 euroa – näin paljon 1000 euroa olisi poikinut muualla kuin tilillä

    6. 6

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    7. 7

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    8. 8

      Kaasuputki Venäjältä Saksaan kuumentaa tunteita – Merkelin hallituksen toimia ihmetellään

    9. 9

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    10. 10

      Lehti: Hatchimals-hulluus iski - kirjailija osti hittileluja 20 000 dollarilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    6. 6

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    7. 7

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    8. 8

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    9. 9

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    10. 10

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    11. Näytä lisää