IBM:n pääjohtaja puhuu virtuaalisaarella

IBM puskee virtuaalimaailmoihin entistä voimakkaammin sijoittaen hankkeeseen noin kahdeksan miljoonaa euroa seuraavan kahdentoista kuun aikana. Yhtiö aikoo muun muassa olla entistä näkyvämmin mukana 3d-verkkouniversumissa nimeltä Second Life.
Uutistoimisto Reutersin mukaan IBM:n pääjohtaja Sam Palmisano vierailee Second Lifessä tiistaina ja keskustelee yli 250 työntekijän kanssa yhdellä yhtiön virtuaalisaarista.

Second Life on yksi tunnetuimmista verkon virtuaalimaailmoista ja sillä on yli miljoona rekisteröitynyttä käyttäjää. Maailmalla on oma talous ja valuutta: yli puolta miljoonaa dollaria vastaava summa vaihtaa omistajaa joka päivä. Myös Reuters perusti sinne oman toimistonsa viime kuussa.

IBM on Fortune 500 yrityksistä näkyvin Second Lifessa. Yhtiö käyttää palvelua ennen kaikkea koulutusten ja tapaamisten järjestämiseen, mutta on rakentanut myös esimerkiksi simulaation Wimbledonin tennisturnauksesta.

IBM tähtää yksityiseen 3d-intranetiin, jossa voitaisiin keskustella arkaluontoisesta liiketiedosta. Yhtiö aikoo v-bisneksen eli virtuaalisen liiketoiminnan taitajaksi. Viime kädessä IBM visioi kaikkien "multiversumien" integroituvan yhdeksi kokonaisuudeksi niin, että yhdestä virtuaalimaailman saarekkeesta voisi saumattomasti siirtyä toiseen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin sijoittaa kuopiolainen, helsinkiläinen ja oululainen – katso, onko salkkusi kuin naapurilla

    2. 2

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    3. 3

      Kelan käsittelyajat rikkovat lakia – ”Hyvin kriittisiä tilanteita näillä perheillä”

    4. 4

      Uusi ennätys: 37 936 lopettanutta yritystä

    5. 5

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    6. 6

      Sähkön säästämistä varten tehtiin ”peli” – 80 % vähensi kulutusta

    7. 7

      Eläkettä voi nyt nostaa jo ennen eläkeikää – katso laskelmat, kannattaako se vai ei

    8. 8

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    9. 9

      Go! Aviation asetettiin konkurssiin

    10. 10

      Euroalueen talouskasvu yllätti iloisesti tammikuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    2. 2

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    3. 3

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    4. 4

      Onko sinulla näitä ominaisuuksia? Tällaiset ihmiset saavat enemmän palkkaa

    5. 5

      Kelan käsittelyajat rikkovat lakia – ”Hyvin kriittisiä tilanteita näillä perheillä”

    6. 6

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    7. 7

      Le Penin suosio kasvoi Ranskassa – markkinat säpsähtivät

    8. 8

      Wärtsilä haluaa ohjelmistotaloksi ja suunnittelee yritysostoja

    9. 9

      Eläkettä voi nyt nostaa jo ennen eläkeikää – katso laskelmat, kannattaako se vai ei

    10. 10

      Näille aloille talouskasvu tuo töitä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    2. 2

      Yle: Kirjeessä koteihin jaettu oikea seteli hämmentää suomalaisia – osa palauttaa, vaikkei tarvitsisi

    3. 3

      ABC-asemien S-bonus muuttuu – ”Aion äänestää jaloillani”

    4. 4

      50 000 miestä parhaassa iässä ei tee töitä tai opiskele – ”Mitä heille tapahtui?”

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    9. 9

      Katsastuksiin ehdotetaan tiukennuksia – ”Turhia kustannuksia autoilijalle”

    10. 10

      Julkkisten rahoittaman lentoyhtiön kassasta katosi satoja tuhansia euroja – hakeutuu nyt konkurssiin

    11. Näytä lisää