Valikko

Kallasvuo: Nokia etsii uusia ostokohteita

Nokian toimitusjohtajan Olli-Pekka Kallasvuon mielestä yhtiön pitää etsiä uusia kumppaneita ja ostokohteita.


Talouslehti Wall Street Journalin haastattelussa Kallasvuo painottaa multimediakännyköiden merkitystä.

- Kiinassa kännykkä on monille ihmisille tietokoneen korvike. Ihmiset hankkivat ensimmäisen käyttökokemuksensa internetistä kännykkällä, Kallasvuo arvioi.

Täyttääkseen kuluttajien vaatimukset pitää Nokian lisätä kännyköillä käytettävien palvelujen määrää puhelimissa. Siihen se tarvitsee lehden mielestä uusia kumppaneita ja yritysostoja.

- Meidän pitää katsoa kumppanuuksia ja yritysostoja hyvin aktiivisesti, Kallasvuo sanoo.

Kiinaa Kallasvuo pitää kiinnostavana markkina-alueena siksi, että siellä myydään paljon sekä halpoja että kalliita puhelimia.

Nokian on laajentanut Kiinassa myyntiään suurkaupungeista maaseudulle, jossa ostetaan pääasiassa kaikista halvimpia puhelimia. Suurkaupungeissa kuluttajat ostavat vanhojen mallien tilalle uudempia laitteita.

Nokian arvioi, että matkapuhelinkäyttäjien määrä kasvaa Kiinassa kolmen vuoden aikana 160 miljoonalla. Tänä vuonna kännykkämyynnistä hieman ylipuolet on uusintaostoja eli kuluttaja hankkii uuden puhelimen vanhan tilalle. Vuonna 2010 Nokia arvioi uusintaostojen nousevan 80 prosenttiin koko myynnistä.

Ostaessaan uutta puhelinta vanhan tilalle, kuluttajat hankkivat Kallasvuon mukaan usein entistä paremman mallin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    2. 2

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    3. 3

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    4. 4

      Koulupakko 17- tai 18-vuotiaaksi? ”Meillä on kasvava joukko nuoria, joilla on heikot taidot lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä”

    5. 5

      Coca-Cola saa uuden toimitusjohtajan – tehtävä selvä

    6. 6

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    7. 7

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    8. 8

      Yhä useammalta työttömältä evätään tuet – ”Seuranta on tehostunut”

    9. 9

      ”Kreikka voi palata lainamarkkinoille vuonna 2018”

    10. 10

      EKP torjui Monte dei Paschin pyynnön – pelastusoperaatio askeleen lähempänä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    2. 2

      Köyhimmille eläkeläisille 760 e/kk – Kela: Ei riitä

    3. 3

      AKT:n Piirainen vastaa ahtaajakommentteihin: ”Liikemies Kakkonen heittää mielipiteitään faktoina”

    4. 4

      Länsimetro valmis liikenteelle aikaisintaan huhtikuussa – Matinkylään yhteys kesäkuussa

    5. 5

      Kommentti: ”Työstä kieltäytyminen” ei tarkoita työstä kieltäytymistä

    6. 6

      Yhä useammalta työttömältä evätään tuet – ”Seuranta on tehostunut”

    7. 7

      Väitöskirja: Intialaisten työntekijöiden perään pitää katsoa

    8. 8

      XXL:n mainonta voi edetä korkeimpaan oikeuteen

    9. 9

      S-ryhmä joutui myrskynsilmään – turkiskohussa kyse on neljästä tuotteesta

    10. 10

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    7. 7

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    8. 8

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    11. Näytä lisää