Holmroos vetää korkean tason pätkätyötä

KuntaIT:n tuore johtaja Antti Holmroos tukee kuntien yhteistyötä it-hankkeissa. Hän ei kuitenkaan lupaa kunnille yhteistä it-hankinnoista vastaavaa yksikköä.
– Pätkätyö ei haittaa. On hyvä, että asioilla on määräaika, jolloin voidaan katsoa, mitä on saatu aikaiseksi, Kunta-it-johtajana sisäministeriössä lokakuun alussa aloittanut Antti Holmroos sanoo.

Pätkätyöstä kyse on siksi, että tämänhetkisen suunnitelman mukaan Leena Hongan johtama ValtIT-hanke ja KuntaIT muodostavat julkishallinnon tietotekniikkaa koordinoivan JulkIT:n vuonna 2009. KuntaIT-toiminnan tavoite on vahvistaa kuntien ja koko julkisen alan yhteistyötä, sekä valmistella JulkIT-toimintamalliin siirtymistä.

– Verkostoitumisen edistäminen on yksi tärkeimpiä tavoitteitamme, ja sen toteutumista mitataan. Eli jos tietohallintopäälliköllä on asiaa, puhelu on enemmän kuin tervetullut. Autamme löytämään rinnakkaishankkeita, joissa asiaa voidaan edistää yhdessä, Holmroos vastaa.

 




Mukana ovat niin kuntien tietotekniikkaihmiset kuin esimerkiksi Kuntaliiton kaltaiset toimijat sekä läheinen yhteistyökumppani ValtIT. KuntaIT-yksikössä työskentelee viisi henkeä, ja kuudennellekin on varaus.

Ei tarvinne olla kummoinen ennustaja sanoakseen, että kuntien tietohallintoyhteistyö tiivistyy. Tämänsuuntaista työtä on jo tehtykin. Kustos-verkosto kokoaa kunnallisen sähköisen asioinnin ja prosessien kehittäjiä yhteen. Seutuyhteistyötä tehdään eri puolilla maata eri konsepteilla; Kainuussa maakuntatasolla, Hämeessä ja Pohjois-Karjalassa hoidetaan taloushallintoa yhdessä ja niin edelleen.

Holmroosin mukaan kuntien it-ympäristön yhtenäistämistyön tulokset alkavat näkyä noin vuoden 2010 tienoilla.

Yhtä Holmroos ei lupaa: Kunta-Hanselia. Moni on toivonut kuntapuolelle tällaista ostovolyymit kokoavaa, kilpailutukset ja sopimukset tekevää elintä.

– Hankintalaki ei tekisi sellaisen luomista mitenkään helpoksi. Meidän paras antimme on, että tuemme kuntia niiden yhteishankinnoissa, kehitämme järjestelmiä ja prosesseja ja teemme hankintojen avuksi vaatimusmäärittelyjä ja standardeja.

Mutta kun yhteistä hankintayksikköä ei ole, kunnat eivät saa koottua ostovoimaansa, eivätkä pienet ostot saa toimittajapuolta riittävästi kiinnostumaan kuntatoimijasta - näin kuntajohtajat ainakin sanovat.

– Siinäpä se, markkinaohjauksessahan tässä toimitaan. Mutta uskon, että on yhtä sun toista tehtävissä sen eteen, että kuntamarkkina olisi houkuttavampi. Nyt kuntien sähköistämisessä ollaan vasta alkutaipaleella, ja mehevimmät vuodet ovat vasta edessä, Holmroos muotoilee.

Holmroos tarttui ensimmäiseksi työn suunnitteluun ja resurssointiin. Ensi vuoden toimintasuunnitelma pitäisi esitellä toimintaa ohjaavalle julkisen hallinnon tietohallinnon neuvottelukunnalle Juhtalle tämän kuun puolivälissä.

Holmroos aikoo edistää myös hanke- ja projektihallinnan parhaiden käytäntöjen noudattamista. Projekteihin halutaan ryhtiä niin, että niihin tehdyn investoinnin vaikuttavuus olisi mietitty tarkkaan, samoin asian kotipesä projekti- tai hankevaiheen päättymisen jälkeen.

Toinen iso aihepiiri, johon hanke panostaa, on JHS-suositusten markkinointi. Asetuksessa ne kulkevat standardin nimellä, mutta oikeasti kyse on JHS-jaoston valtion ja kuntien tietohallinnolle luomista suosituksista.

– Niillä on keskeinen rooli tietohallintoa yhtenäistettäessä, ja niin palvelun- kuin järjestelmätuottajiakin on jatkuvasti muistutettava niiden olemassaolosta ja huomioon ottamisesta hankkeissa.

Holmroos uskoo, että KuntaIT-työhön osoitettu kymmenen miljoonaa euroa osoittautuu hyväksi investoinniksi.

– Tarkoitus on saada se moninkertaisesti takaisin, mutta minun kunnianhimollani kyseeseen tulee vain vähintään kymmenkertainen takaisinmaksu.

Tällä rahalla siis tehdään yhteisiä arkkitehtuureja, JHS-suosituksia, tuetaan ja ohjataan erilaisia projekteja ja kärkihankkeita, kehitetään hankehallintaa sekä kehitetään ja järjestetään käytön tukitoiminnot kansallisesti. Viimeksi mainitun avulla kunnat voisivat ottaa käyttöön sähköisen asioinnin tukipalveluja, tunnistautumis- ja roolitusratkaisuja, hakemistoja, metatietoa sekä rajapintoja.

Holmroos uskoo olevansa hyvin ajan tasalla kuntatason tarpeista niin päättäjä-, tietohallinto- kuin palvelujen tuottamistasollakin.

Yksi tapa pelastaa Suomen julkiset palvelut on pyrkiä tehostamaan tuotantoa. Siihen onkin tarvetta.

– Kyse on paitsi palvelujen saatavuudesta myös niitä tuottavien työntekijöiden saatavuudesta. Demografiset ennusteet eivät näytä tältä osin hyvältä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näkökulma: Viis sijoittajavastuusta, pian Suomi pelastaa taas finanssipelureita

    2. 2

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    3. 3

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    4. 4

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    5. 5

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    6. 6

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    7. 7

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    8. 8

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    9. 9

      Kyberturvallisuuden huippuasiantuntija Business Insiderille: Hakkeroinnista tullut mafian kaltaista toimintaa

    10. 10

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ex-kokki Tuomaksesta tuli autojen huippumyyjä – näin hän myy auton ja vähän muutakin

    2. 2

      WSJ: Norwegian aloittaa suorat lennot Euroopasta Yhdysvaltoihin - Liput halvimmillaan noin 60 euroa

    3. 3

      Suuri murros edessä – pankkien alettava antaa asiakastietoja ulkopuolisille

    4. 4

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    5. 5

      Asuntopula kärjistyy Uudessakaupungissa – ”Tuolla rahalla pitäisi saada enemmän”

    6. 6

      Kalevala Koru irtisanoi noin 100 jälleenmyyntisopimusta - ”Jakelua järjestellään uudelleen”

    7. 7

      Uusi velkaennätys on ovella – maailman yhteenlaskettu velka on käsittämätön summa

    8. 8

      Lounaan hinta muuttuu 10 minuutin välein – helsinkiläisravintola kokeilee ensimmäisenä maailmassa

    9. 9

      Uutuuskirja: Neuvostoliittolaiset halusivat ranskalaiset kankaat vaatteisiin – Koivisto esti

    10. 10

      Ruotsissa ollaan lähellä asuntokuplan puhkeamista – ”pitäisi olla jo huolissaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    8. 8

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    9. 9

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    10. 10

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    11. Näytä lisää