Valikko

Itsetunnon palauttajat

Täällä viikolla keskusteluun nousi taas termi tytäryhtiötalous. Syypäinä tällä kertaa tanskalaiset.
Ensin ruotsalais-tanskalainen Arla osti kolmanneksen Ingmanista ja oikeuden ostaa loputkin. Heti perään tuli torstain jättiuutinen siitä, että Sampo myy pankkinsa Danske Bankille.
Jälkimmäinen on Suomen taloushistorian suurin käteiskauppa.


Muuten Suomen suurin kauppa taitaa olla edelleen Soneran hallussa. Saksassa huutokaupattu UMTS-lupa maksoi 5,5 miljardia euroa. Samalla se on edelleen Suomen taloushistorian suurin munaus. Toivotaan, että kukaan ei sitä voita.
 

Björn Wahlroosiin henkilöitynyt Sampo-pankin myynti on voi koitua suomalaisille myös onneksi. Pankkikilpailu tulee vielä muodikkaasti sanottuna pari piirua kovemmaksi. Asiakkaat hyötyvät.

Björn Wahlroosilla on vielä mahdollisuus palauttaa kansakunnan itsetunto. Hänellä on nyt rahaa tehdä näyttävä ja itselleenkin riittävän ison liikkeen.
Wahlroos on taitava investointipankkiiri. Hänellä on riittävästi ymmärrystä ja röyhkeyttä tehdä kaupat oikeaan aikaan ja oikeaan hintaan. Torstain jättikauppa on siitä oivallinen esimerkki.


Investointipankkiirilla pitää olla myös hyvät suhteet. Nekin hänellä on. Hän tuntee kaikki olennaiset rahoittajat Euroopasta ja USA:sta. Tarvittaessa hän pystyy järjestämään myös ison rahoituspaketin.


Nytkin Sammolla on jo runsaasti rahaa. Wahlroos ei aio jakaa sitä osinkoina. Päin vastoin hän myy jossain vaiheessa vakuutustoimintaa ja saa lisää rahaa. Kun siihen ottaa lisäksi sopivan rahoituksen ulkopuolelta, koossa voi olla isokin summa. Kymmeniä miljardeja euroja.

Toinen suomalaisen itsetunnon kohottaja täällä viikolla on ollut HK Ruokatalon toimitusjohtaja Kai Seikku.  HK tiedotti perjantaina, että se ostaa ruotsalaisen Swedish Meatsin. Sammon ja HK:n kaupat ovat eri koko luokassa, mutta kumminkin.
Swedish Meats on Ruotsin suurin liha-alan yritys. Sillä on 65 prosentia teurastuksista ja 40 prosenttia lihanjalostuksesta.


Kai Seikku on entinen mainostoimiston johtaja ja konsultti. Hän on terävä strategikko ja vahvatahtoinen yritysjohtaja. Se on näkynyt siinä vauhdissa, jolla Seikku on laittanut HK Ruokataloa kuntoon.


Vuoden alussa hän ilmoitti viidensadan työpaikan karsimisesta Turussa ja Tampereella. Sen jälkeenkin HK:n henkilöstölle yt:t ovat tulleet tutuiksi. Ulosmarsseja on ollut, mutta Seikun suunta on ollut määrätietoinen.


Samalla kun HK on supistanut Suomessa, se on kasvanut Puolassa, jossa sillä on Danish Crownin kanssa yhteisyritys Sokolow. Se hallitsee viidennestä Puolan liha-alan markkinoista. Sokolow osti juuri Pozmeat -nimisen yhtiön.
Nyt HK otti vahvan askeleen Ruotsissa. Periaatteessa on hyvä, että suomalainen omistus laajenee myös muihin maihin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kaksi yllättäjää – mitä tapahtui kananmunille ja jauhelihalle?

    2. 2

      Yllätys Kodin1.com-osoitteessa: Kauppa avataan joulukuussa

    3. 3

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    4. 4

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    5. 5

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    6. 6

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    7. 7

      Nordnet: Nokia oli marraskuussa suositumpi kuin koskaan

    8. 8

      Suomalainen elää luotolla ”luonnollisena asiana”

    9. 9

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    10. 10

      Amazon testaa kassatonta ruokakauppaa – huomaa itse, mitä hyllystä poimitaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    3. 3

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    4. 4

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    5. 5

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    6. 6

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    7. 7

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    8. 8

      Kaksi yllättäjää – mitä tapahtui kananmunille ja jauhelihalle?

    9. 9

      Kommentti: Eurokriisin sytytyslanka palaa – Italia sanoi ”ei”

    10. 10

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    5. 5

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    6. 6

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    9. 9

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    10. 10

      Nobel-voittaja Bengt Holmström: Suomalaiset saavat liikaa palkkaa

    11. Näytä lisää