Valikko

Google laittaa rahaa sukanvarteen mahdollisia YouTube-syytteitä varten

Hakukonejätti Google on siirtänyt lähes kaksisataa miljoonaa dollaria sivuun mahdollisia YouTubea koskevia tekijänoikeussyytteitä vastaan.


Google kertoi myöhään maanantaina julkaistussa tiedotteessaan, että yhtiö pitää 12,5 prosenttia YouTuben ostosta maksetuista osakkeista hallussaan vuoden ajan "varmuuden vuoksi".

Google kertoi osakkeiden olevan välittäjätilillä, muttei antanut asiasta enempää tietoja AP:lle.

Google maksoi YouTubesta 3,66 miljoonaa osakettaan. Tiistaina osakepotin arvo oli noussut 1,79 miljardiin dollariin, yli 1,65 miljardin, joka ilmoitettiin kauppasummaksi.

Välittäjätilin olemassaolo voi merkitä sitä, että YouTuben myyjien osakepotti jää selvästi pienemmäksi, jos YouTube joutuu kahnauksiin tekijänoikeusasioissa.

12,5 prosenttia tarkoittaa noin 457 000 Googlen osaketta, joiden arvo oli eilisillä kursseilla 224 miljoonaa dollaria.


YouTube ei itsenäisenä yltänyt koskaan voitolle ja Google piti maksaa vielä 15 miljoonaa yhtiön velkoja kaupanteon yhteydessä.


Asiantuntijat spekuloivat YouTuben laittaneen varmuusrahastoon jopa viisisataa miljoonaa dollaria tekijänoikeuskanteita varten. Googlen johtaja Eric Schmidt kumosi huhut viime viikolla.

Tekijänoikeuskanteet YouTubessa esitettyjen videoiden pohjalta ovat mahdollisia, mutta asiantuntijat huomauttavat, että sivuston nopea reagointi valituksiin vähentää kanteiden mahdollisuutta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    2. 2

      Konsultit alkavat valmentaa työttömiä ennen te-keskusten haastatteluja – palkkio riippuu tuloksesta

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Sipilä aikoo puhua Medvedevin kanssa koilliskaapelista: ”Siitä voisi tulla totta”

    5. 5

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    6. 6

      Bengt Holmström puhui Nobel-tilaisuudessa

    7. 7

      Kuka eläkemuutoksen maksaisi? ”Kaikki tulevat sukupolvet häviäisivät”

    8. 8

      3 956 €/kk, 3 826 €/kk... – näissä ammateissa on lyhyt koulutus ja töitä tarjolla

    9. 9

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    10. 10

      Sipilä: Suomella on mahdollisuus saada Saksa kiinni

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    2. 2

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    3. 3

      Stark sulkee kuusi myymälää – irtisanoo jopa 160

    4. 4

      Apple osti kaikessa hiljaisuudessa suomalaisyrityksen

    5. 5

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    6. 6

      Autojen ominaisuudesta tuli ongelma – piti säästää energiaa, voikin aiheuttaa kolareita

    7. 7

      ”Ikänsä kunniallisesti työtä tehneet kokevat tämän nöyryyttävänä” – kiistelty eläkealoite eduskuntaan

    8. 8

      Yle: Kodin1-nimen ostaja selvisi – aikoo kilpailla hinnoilla

    9. 9

      Asuntolainoihin ajetaan uutta rajoitusta – tienaisitko tarpeeksi?

    10. 10

      Sähköinen postilaatikko kerää kritiikkiä: ”Pitää olla mahdollisuus asioida miten parhaiten sopii”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    5. 5

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    6. 6

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    7. 7

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    8. 8

      Näkökulma: Liian pieni osa kasvusta valuu palkkoihin – toteutuuko Marxin ennustus?

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Suomen ilmasto on myrkkyä autoille – arvaatko, mikä lämpötila on pahin?

    11. Näytä lisää