Valikko

Eläkeläiset kasvattavat ravintoloiden tiliä

Eläkeikäiset suomalaiset ovat lisänneet ravintolaruokailua muita ikäryhmiä nopeammin. Lounaan osuus ulkona syömisestä on edelleen vahvin, 60 prosenttia. Aamiaisten suosio on sen sijaan laskenut; alle prosentti syö aamupalansa ravintoloissa.


Eniten ravintolakäyntejä oli kuitenkin 25–34 -vuotiailla, jotka ruokailivat ravitsemisliikkeissä keskimäärin 3,8 kertaa.

Yli 64-vuotiaiden ryhmässä käyntikertoja oli vähiten, mutta pitkällä aikavälillä tämän vanhimman ikäryhmän käyntitiheys on noussut suhteellisesti selvemmin kuin muiden ikäryhmien keskimäärin. 

Tämä käy ilmi Suomen Hotelli- ja Ravintolaliiton ravintolaruokailun trenditutkimuksesta.  

Lounaita nautittiin ravintolatyypeistä selvästi eniten henkilöstöravintoloissa. Lounaan osuus nautituista aterioista kohosi melko selvästi vuodesta 2004. Osuus oli nyt 60 prosenttia. Aamiaisten osuus ulkona syötävistä ruokailuista ei yltänyt edes yhteen prosenttiin.        

Kaksi vuotta sitten pihvit ja leikkeet valtasivat hampurilaisilta takaisin tilapäisesti menetetyn ykköstilansa eniten syötyinä pääruokina. Tänä syksynä ne olivat 12 prosentin osuudellaan edelleen listan kärjessä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      ”Vei mahdollisuuden huippu-uraan” – entinen opiskelija vaatii Oxfordin yliopistolta miljoonakorvauksia

    3. 3

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    4. 4

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    5. 5

      Saitko postia Sammolta? Aikaa ensi keskiviikkoon

    6. 6

      Nordnet: Nokia oli marraskuussa suositumpi kuin koskaan

    7. 7

      Amazon testaa kassatonta ruokakauppaa – huomaa itse, mitä hyllystä poimitaan

    8. 8

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    9. 9

      Helsingin työmaita tarkastettiin – työntekijöiden tietoja puuttui yli puolelta

    10. 10

      Italian presidentti pyysi Renziä lykkäämään eroanomustaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    2. 2

      Suomalaiset myivät tätä juuri joukolla – nyt suositellaan ostamaan

    3. 3

      Kommentti: Eurokriisin sytytyslanka palaa – Italia sanoi ”ei”

    4. 4

      5 vinkkiä – näin siirrät omaisuutta lapsille pienellä verolla

    5. 5

      Teslan valtava akkutehdas halutaan Vaasaan

    6. 6

      Terrafame-johtaja Ratia toimii myös yhtiön konsulttina – satojen tuhansien palkkiot

    7. 7

      SS: Myykö lapsesi sukkia päästäkseen luokkaretkelle? Yrityksille miljoonabisnes

    8. 8

      Pelko euron tuhosta voi avata Saksan rahahanat

    9. 9

      20-vuotiaita autoja huristelee Suomen teillä paljon – tiedätkö, onko yleisin malli Golf, Astra vai Corolla?

    10. 10

      Saadaanko Teslan jättitehdas Vaasaan? ”Puhumme tuhansista työpaikoista”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Vakava varoitus Suomelle: ”Nämä kotitaloudet erityisen haavoittuvia”

    3. 3

      Nyt se on lopullista: koeaika menee uusiksi

    4. 4

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Ville, 33, kasvatti menestyvän bisneksen Kiinaan – kuukaudessa 8 000 pakettia elektroniikkaa Suomeen

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    9. 9

      Suomalaiset saavat liikaa palkkaa? ”Perheen elo muuttuu selviytymistaisteluksi”

    10. 10

      Kevytmaito, kahvi, meetwursti, konetiskiaine... Näin paljon arkisten tuotteiden hinnat nousivat 10 vuodessa

    11. Näytä lisää